Orphaned Land palaa oman kansakuntansa juurille.

Siitä on taas jonkin verran aikaa, kun viimeksi olen tänne kirjoittanut arvosteluja. On jälleen aika arvostella yksi tuore julkaisu gospel musiikin rintamalta. Tällä kertaa arvostelussa on hyvin eksoottinen kokonaisuus suoraan Israelista. Proge/folk metal-yhtye Orphaned Land julkaisi elokuussa konsepti levyn Abrahamista, joka kantaa nimeä Kna'an. Yhtye siis kirjaimellisesti palasi omille juurilleen tätä eeposta työstäessä.  Yhtye on aikaisemmilla julkaisuillaan kerännyt mainetta myös sekulaaripuolen markkinoilla, vaikka sanoma yhtyeen kappaleissa on suhteellisen suoraa. Suurta näkyvyyttä yhtye sai jo viime julkaisulla vuonna 2013 All Is One, jonka  jälkeen yhtye päätyi esiintymään Suvilahdessa järjestettävään Tuska festivaaliin vuonna 2014.
Tuorein julkaisu K'na'an on kokonaisuutena paljon yhtenäisempi tekele ja tietyllä tapaa myös enemmän uskollisempi levyn omalle konseptilleen. Orphaned Land yhtyeen musiikissa on ominaista Israelilaisen kansanmusiikin elementit ja progressiiviset rytmi vaihdokset. Vaikka kyseessä onkin metalli yhtye niin rumpali ei niinkään yritä täyttää kappaleita blastbeat kompeilla, vaan pikemminkin tuo raskaan tulkinnan kappaleisiin muilla keinoilla. K'na'an levyltä löytyy myös useampi akustisempi kappale, jotka toimivat positiivisesti konsepti levyn tarina kaaressa. K'na'an on yhtenäinen ja onnistunut musiikillinen kokonaisuus, joka vie kuulijan syvälle Abrahamin tarinaan. Voin suositella tätä levyä kaikille olit sitten raskaan musiikin, folk/kansanmusiikin tai progressiivisen musiikin ystävä, niin tulet varmasti pitämään tästä levystä.

Arvosana 5/5

Kings kaleidscope, tuo uuden merkityksen Seattlen soundiin.

Syksy tekee tuloaan ja koulut sekä työt alkavat suurimmalla osalla ihmisistä. Myös minulla. Aikaa löytyy joka tapauksessa aina uusille arvosteluille ja uusia arvioita uusilta ja vähän tutuimmilta artisteilta sekä bändeiltä on tulossa aika paljon syksyn mittaan. Tällä kertaa arvioin Seattlesta kotoisin olevan Kings Kaleidscope nimisen yhtyeen tuoreimman levyn nimeltä Beyond Control. Bändi on perustettu vuonna 2009 ja julkaisuja bändillä on yhteensä  kolme joista uusin julkaistiin tänä vuonna 2016.  Seattle on normalisti tunnettu paikkana, josta Grunge on lähtöisin. Siitä myös kaupunki on saanut nimityksen ''Seattlen soundi''. Seuraava yhtye tuo jotain lisää tuohon termiin. Tyyliltään Kings Kaleidscope tekee indie rockia jossa pystyy kuulemaan vaikutteita monista eri tyylilajeista. Eksottisimmat biisit levyllä sisältävät saksofonia, poikkihuilua ja dubstepia. Erityisesti mieleen jäänyt biisi oli levyn päättävä kappale Trackless Sea, joka alkaa hyvin rauhallisella kiippareiden mattomaisella soitolla vaihtuen täydellisen hiljaisuuden jälkeen dubstepiin. Biisien temmot levyllä vaihtelevat nopeasta, hitaampaan ja kaikkea siltä väliltä. Levyn jokainen biisi osaa yllättää omalla tavallaan ja ne kestävät kuuntelu kertoja useampaankin otteeseen. Bändi ei myöskään ole yrittänyt tehdä ainoastaan teknisesti taidokasta musiikkia, vaan sen lisäksi kappaleiden melodiat sekä teemat jäävät automaattisesti korvamatoina soimaan päässä. Tästä on hyvä ottaa mallia, jos haluaa tehdä kokeellista ja ennakkoluulotonta musiikkia, jossa on tarttuvat melodiat sekä groovet. Kings Kaleidscope on uusi tuttavuus minulle, mitä tulen jatkossakin seuraamaan aktiivisesti. Jos sydämesi palaa soulille, funkille, groovelle, folkille, bluegrassille, indielle tai kaikkien näiden sekoitukselle niin tämä yhtye on sinun valintasi. Levy sopii hyvin taustamusiikiksi illanistujaisiin, kuin matkamusiikiksi autoon, junaan tai bussiin.

 Arvosana 4/5

Manafest on modernin gospel rap-rockin lipunkantaja

Moikka vaan kaikille musiikkiharrastajille. Tällä kertaa arvioitavana pitkästä aikaa räppiä, sillä viime kerrasta on jo jonkin verran aikaa.  Kyseessä on Yhdysvalloista kotoisin oleva Manafest nimeä kantava artisti. Se mikä tekee Manafestistä erityisen tässä tapauksessa on, että tyylilaji ei ole varsinaisesti puhdasta räppiä vaan artistin musiikkiin on sekoitettu mukaan myös vahvasti hard rock, blues ja folk musiikin vaikutteita. Aikaisemmilla levyillä oli erityisesti kuultavissa vahvoja vaikutteita Rage Against the Machinen, P.O.D ja Linkin Parkin musiikista. Noin vuosi sitten julkaistu uusi levy kantaa nimeä Reborn ja on edeltäjiänsä kevyempi kokonaisuus. Itse olen seurannut Manafestin uraa vuonna 2012 julkaistusta Fighter levystä lähtien. Tuohon aikaan Fighter oli omasta mielestäni todella rohkea veto, sillä musiikkiin oltiin tuotu enemmän stadion/areena luokan fiilistä, mitä aikaisemmissa levyissä oli ollut. Tuoreinta Reborn levyä kuunnellessa huomaa, kuinka kauaksi Manafest on mennyt jopa tällä albumilla hard rock vaikutteista enemmän popimpaan sekä kokeellisempaan suuntaan. Nämä rohkeat musiikilliset ratkaisut eivät ole tehneet Manafestiä heikommaksi. Päinvastoin. Selkeästi artisti on pyrkinyt tuoreimmalla julkaisulla tekemään jotain uutta sekä virkistävää gospel räpin tarjontaan.

Levy alkaa todella koukuttavalla nimikkoraidalla, joka tuo vahvasti paikoitellen mieleen Suomalaisen Atomirotan musiikin. Tarkemmin sanottuna koko levy kuulostaa paikoitellen Atomirotalta. Tämä ei tosiaan ole huono juttu! Levyllä on myös liuta eri vierailijoita mm. lähes tulkoon jokaisella Manafestin levyllä esiintyvä Trevor McNevan Thousand Foot Krutch yhtyeestä sekä räppärit Shonlock ja Tedashii. Biitit kuulostavat hyviltä eivätkä toista itseään. Vaikka tällä levyllä ei päästä lähellekkään niitä rokkaavia sekä pomppivia fiiliksiä, mitä esim. The Chase tai Glory levyllä oli tarjottavana. On Reborn tuonut silti jotain omaa ja persoonallista gospelräpin kentälle. Riimittelyn sekä sanailun puolella Manafest ei välttämättä yllä Lecraen tai Propagandan tasolle, mutta tällä levyllä keskityin enimmäkseen musiikkiin. Se toimii ja kuulostaa hyvältä. Omat suosikki kappaleet levyltä olivat: Reborn, Let you drive, Fearless, Army, Stick to your gunz sekä Pray. Kaikille räp-musiikin ystäville! Ottakaa kuunteluun ja tutustukaa muihinkin levyihin, jos on vielä tuntematon. 

Arvosana 4/5

Windbird, Tunnelmallisen rock-yhtyeen uusi single kuunneltavissa.

Moikka! Pitkästä aikaa taas täällä uutta arvostelua kirjoittamassa. Kesä on ollut todella hektistä aikaa enkä ole valitettavasti löytänyt aikaa näiden arvioiden tekemiseen. Jokatapauksessa pyrin nyt ryhdistäytymään syksyyn päin mentäessä ja alan taas kirjoittamaan aktiivisemmin. Olen paljon miettinyt  uusia tapoja tehdä näitä julkaisuja, mutta en halua paljastaa sen enempää vaan katsoa sekä rukoilla mikä olisi paras tapa tai ajankohta näiden uusien ideoiden toteuttamiseen. Asiaan. Tällä kertaa minulla on arvostelussa kaksihenkinen eteläsuomalainen atmospheric rock-yhtye nimeltä Windbird. Bändi julkaisi nyt kesäkuun. 13 päivä uuden singlen, joka kantaa nimeä Chronicles of Orphanhood. Bändiltä on aikaisemmin tullut  EP vuonna 2015, joka kantoi nimeä Wintersleep. Bändi on osallistunut tuoreella sinkullaan myös UK Songwriting contest kisoihin ja sijoittui semi-finaaleihin, mikä on kiitettävä saavutus näin marginaaliselta yhtyeeltä. 

Chronicles of Orphanhood singlessä on kuultavissa paikoitellen samankaltaisia elementtejä, kuin proge-metal-yhtye Insomnium:kin käyttää paljon omassa musiikissaan. Musiikillisesti Windbird on kaukana metallimusiikista, mutta tunnelma yhtyeen musiikissa on vahvasti samankaltainen, mitä Insomniumin musiikissa on kuultavissa.  Itse siis pidän todella paljon Insomniumin musiikista eli tätäkin biisiä oli ilo kuunnella. Biisiin oli onnistuttu vangitsemaan melankolinen, mutta samalla hyvin toiveikas tunnelma. Pystyin selkeästi kuvittelemaan itseni istuskelemaan jonnekin lähelle Nordkappia katsoen samalla kauas horisonttiin, missä aallot paiskautuvat rantakivetykseen. Itse koen, että tämänkaltaisen musiikin yksi ydin tehtävistä, on nimenomaan luoda tunnelmaa ja maisemaa omaan mielenmaisemaamme. Musiikki ja sanoma kulkevat käsikädessä. Chronicles of Oprhanhood on musiikillisesti täynnä hienoja elementtejä sekä koukkuja. Single lohkaisuksi tämä on ollut oiva valinta, mutta jäin kuitenkin odottamaan jotain dynaamisia ta rytmillisiä muutoksia biisin loppupuolella. Jotain yllättävää jäin hieman kaipaamaan. Nämä puutteet ei kuitenkaan tee biisistä heikkoa. Kuten jo aikaisemminkin totesin niin ei tästä voi olla tykkäämättä, jos pitää nimenomaan tunnelmallisesta musiikista.  En vielä tiedä esimerkiksi, minkälainen yhtye on livenä, mutta näkisin vahvasti bändille suotuisammaksi tunnelmalliset klubikeikat, kuin päiväsaikaan soitetut ulkoilma festivaalikeikat. Ulkoilma festivaalien kohdalla bändi sopisi selkeästi telttalavoille tai myöhään yöllä soittaviin yhtyeisiin.  Windbird on pirteä uusi ilme Suomalaisen musiikin rintamalla. Suosittelen kyllä jokaiselle, joka tykkää melodiarikkaasta musiikista. 

Arvosana 4/5

Levyarvostelut genreittäin

Hei tässä on luettelo kaikista tekemistäni arvosteluista genreittäin tähän asti. Täydennystä tulossa taas ensi viikolla. Pysykä kuulolla ja muistakaa seurata tätä blogia, niin saat ensimmäisenä tiedon uusista arvosteluista. Jos sinulla on mielessä joku yhtye tai artisti, joka on julkaisemassa jotain uutta materiaalia tai kyseessä on oma yhtyeesi niin lähetä minulle viestiä sähköpostiin tai facebookiin yv:eenä. Otan mielelläni vastaan kaikki uudet marginaaliset gospel julkaisut. 

Bluegrass/Folk

•  6'10
• MGTH
• Jennifer Knapp
• Rhett Walker Band
• Wovenhand

Hard/Alternative Rock

• Children 18:3
• EEWA
• Decyfer Down
• Lacey Sturm

Rap/HipHop

• Propaganda
• Beautifull Eulogy

Heavy Metal

• Sonus Corona
• Grave Declaration
• Broken Flesh
• Returned
• Stillwell
• Mantric
• Poltinmerkki

Worship

• United Pursuit & Sean Feucht

Electro music

• Nyves

Groove Funk

• Groovefem

Mikko ja kaverit matkalla taivaaseen

Suomalainen Gospel-Folk-Rock musiikkia soittava MGTH (Mikko Goes To Heaven) julkaisi vuoden 2015 marraskuussa odotetun pitkäsoiton, joka kantaa nimeä Arvokas. Levy on yhtyeen 6 ja jatkaa samaa musiikillisesti samaa linjaa, mitä aikaisemmatkin levyt. MGTH yhtyeen musiikkiin tavanomaista on ollut huomattavasti musiikillinen persoonallinen ilmaisu, mikä ei sorru perinteisen folk-rock musiikin kliseisiin. Musiikissa on selkeästi kuultavissa vaikutteita monista muistakin tyylilajeista, kuin vain kahdesta lajikkeesta. Kappaleissa on vahva kevyen ja iskevän mies ja kitara musiikin pohja, johon on taitavasti se-koitettu folkia, rockia, jazzia, funkia sekä progressiivisuutta. Laulujen sanoman lisäksi puhuvat vahvasti myös soittimet. Sähkökitaristin nerokkaat lead-kitara soitot ruokkivat korvia makealla ja rumpalin tekninen sekä monipuolisen värikästä soittoa on ilo kuunnella. Bändin sellisti on myös vahva esiin loistava elementti, mitä ilman kappaleet eivät läheskään olisi yhtä mielenkiintoisia. Jokaisella soittajalla on oma paikkansa tässä kokonaisuudessa.

MGTH yhtyeen musiikki on harmittavalla tavalla aliarvostettua. En tiedä johtuuko moinen suorasta kristillisestä sanomasta, mitä yhtye julistaa antaumuksellisesti monessa kappaleessa. Vai kenties kehno markkinointi? Oli syy mikä tahansa, minä itse suosittelen tätä yhtyettä jokaiselle vähääkään kokeellisesta sekä persoonallisesta musiikista kiinnostuneelle. Omasta mielestäni MGTH-yhtyeen musiikki pesee lattioita monilla muiden saman tyylisten sekulaaripuolen yhtyeitten tuotantoon verrattuna. MGTH ei ole tehnyt vain hutaissen jotain levyä hetken mielijohteesta vaan kyseessä on puhdasta taidetta. Levyn pystyy kokonaisuudessaan ottamaan vakavasti musiikillisesti, kuin sanoituksellisestikin. Erityisesti mieleen jääviä kappaleita levyllä olivat Anna Leipää, Luoja Kutsuu, Koti Ei Olekaan Täällä, Arvokas, Kansikuvatyttö ja Kumpa Ei.

Arvosana 5/5

Virret sludge/prog-metal tyylillä tulkittuna (Mantric)

Norjalainen Mantric on tietääkseni harvoja kristillisiä yhtyeitä,  jotka soittavat sludge metallia. Aivan oikein! Tämä tarkoittaa todellakin sitä, että kristillinen musiikki tarvitsee enemmän värejä. Kuuntelu kokemuksena Mantric yhtyeen uusin levy Sin oli, mitä ainutlaatuisin ja mielenkiintoisin teos. Sin julkaistiin viime vuonna 2015 ja aikaisempia tuotoksia yhtyeeltä löytyy  yksi pitkäsoitto vuodelta 2010. Bongasin kyseisen bändin Nordic Fest 2015 kooste pätkältä ja vaikutti sen verran lupaavalta soitinyhtyeeltä, että en epäillyt hetkeäkään yhtyeen arvioon ottamista. Mantric on perustettu jo vuonna 1991, mutta tosiaankin ensimmäiset julkaisut ovat tulleet ulos vasta 2000-luvun puolella. Yhtyeen alkuperäinen kotikaupunki on jossain eteläisessä Norjassa sijaitseva pieni kaupunki, mistä ei kerrota juuri sen tarkemmin.  Nykyinen kotikaupunki on joka tapauksessa Oslossa. 

Puhuttaessa kristillisestä Sludge/proge metallista tämä on tietääkseni ainoa, joka kyseistä tyylilajia soittaa. En ole vielä tähän päivään mennessä törmännyt toiseen vastaavaan, mikä on omasta mielestäni harmillista.  Tästä edellä mainitusta kontekstista tarkasteltuna tämä levy, ja bändi nousee aivan omaan arvoonsa kristillisen musiikin kentällä sen ainutlaatuisuutensa vuoksi.  Levy on kokonaisuudessaan hyvin yhtenäinen ja soitto, sekä laulu on erittäin monipuolista. Levyltä löytyy hitaita ja raskaita kappaleita, kuin myös kappaleita joissa on enemmän tempoa sekä aggressiota. Esimerkiksi levyn ensimmäinen biisi FaithFaker on hyvin tunnelmoiva ja progressiivinen. Levyn viimeinen kappale Black Eyes taas vuorostaan on komppi maailmalta nopea ja musiikillisesti hyvin tekninen. Lyhyesti sanottuna tässä on yksi esimerkki gospel yhtyeestä, joka yrittää luoda ja tuoda jotain uutta lajiketta pöydälle. Lainaten vielä loppuun Suomalaista sketsisarja Kummelia '' Ei karhukaan riehu koko aikaa vaan se vetää puolukoita välillä''.  Tässä kontekstissa tällä lainauksella haluan sanoa, että ei ketään kiinnosta aina  tehdä samoja juttuja mitä muutkin ovat jo tehneet. Välillä on virkistävää tuoda pöytään jotain uutta. Tulet varmasti pitämään tästä yhtyeestä jos suosikkejasi ovat: Mastodon,  Kylesa, Mantar ja  Kvelertak. 

Arvosana 5/5 

Suomalainen Melodinen Hard Rock-yhtye EEWA:n debyytti kantaa nimeä The Beginning

Arviossani on tällä kertaa suhteellisen nuorehko yhtye, sillä se on perustettu vuoden 2016 tammikuussa. Näinkin lyhyessä ajassa EEWA on saanut julkaistua kolmen kappaleen mittaisen EP:en. Kyseisen EP:en kansista ei kyllä uskoisi, että tämä tosiaan on melodinen hard rock yhtye, jonka vaikutteina voi kuulla myös jotain hardcoren murusia. Kansista tulee pikemminkin mieleen jonkin pop-artistin tuotos. The Beginning EP koki päivän valonsa huhtikuun 28 päivä ja on saanut jo jonkin verran näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. EP kantaa nimeä The Beginning. Tyylillisesti en kyllä keksi toista vastaavaa kristillistä yhtyettä Suomen maalta. Tässä tuleekin yhtyeen omalaatuinen tapa lähteä tekemään musiikkia eli he ovat päättäneet tehdä juuri sen tyylistä mistä pitävät, vaikka rankemmalla musiikilla tänä päivänä onkin vähän pienempi kysyntä, kuin muutama vuosi sitten. 

Levy alkaa Beside you nimisellä kappaleella, joka alkaa hyvinkin lupaavalla tavalla aina kertosäkeeseen asti, kun tapahtuu jotain sellaista mitä en ehkä pystynyt sulattamaan. Biisi vain yhtä äkkiä muuttuu niinkin rajulla tavalla, että luulin koko biisin vaihtuneen. Paikoitellen jopa aggressiivinen kappale muuttuikin ihan tyhjästä jotenkin sopimattomalla tavalla hieman rauhallisen tempoiseksi kappaleeksi. Ensimmäisessä kappaleessa tuntui olevan jotenkin ihan liikaa kaikkea tungettu yhteen 4min, että siitä ei vain jotenkin saanut otetta. Beside You biisin heikosta musiikillisesta suunnittelusta huolimatta EP:en kaksi muuta biisiä I Am ja suomenkielinen Parempi Astia kuitenkin pelastivat tämän kokonaisuuden varmalta yhden tähden tuomiolta. I Am on aikaisempaan biisiin verrattuna paljon selkeämpi kokonaisuus ja, joka sisältää paljon hienoja koukkuja soitannollisesti, kuin laulunkin puolesta. Parempi Astia toimii hienona lopetuksena ja tunnelmallisena hard rock balladina.  Omasta mielestäni Parempi Astia on tämän kokonaisuuden selkeästi vahvin kappale. 

Haluan vielä lopuksi painottaa tämän olevan tosiaan bändin ensimmäinen julkaisu, joka on omalla tavallaan positiivinen asia kehityksen kannalta.  Itsensä ja oman tyylinsä kehittäminen on tärkeä osa bändin musiikillisen ilmaisun kannalta. Esimerkiksi Beside You oli muuten toimiva kappale paitsi, että kertosäkeen kanssa olisin jotain selkeämpää toteutusta toivonut.  Rohkeat ilmaisut voivat olla välillä ihan toimivia, jos puhutaan 12-14 biisin kokonaisuuksista, mutta näin pienissä kokonaisuuksissa se ei toimi.  Youtube linkkiä tähän kyseisen yhtyeen biiseihin ei ole, mutta EP löytyy Spotifysta alla olevasta EEWA linkistä. 

Arvosana 3/5

EEWA

Decyfer Down:in uusin on erityisesti Skillet, Red ja Pillar faneille.

On jälleen aika syventyä uusin marginaalisemman gospel-musiikin julkaisuihin. Tällä kertaa on luvassa southern hard rockia suurella sydämmellä yhtyeeltä Decyfer Down. Tämä kyseinen yhtye on kotoisin Yhdysvalloista Pohjois-Carolinasta ja on perustettu vuonna 1999.  Aikaisempia julkaisuja yhtyeellä on kontollaan kolme: End of Grey, Crash ja Scarecrow. Tuorein julkaisu kantaa nimeä The Other Side of Darkness ja se näki päivänvalon huhtikuun 1. päivä. Itse tutustuin yhtyeeseen, kun heidän toinen pitkäsoitto Crash ilmestyi vuonna 2009. Olen aina pitänyt heidän vahvoista rehellisistä southern rock -vaikutteistaan, joita kuulee varsinkin edellisellä julkaistulla Scarecrow. The Other Side of Darkness pitää yllä edelleen joitain southern rock -vaikutteita, mutta on selkeästi kallistunut jälleen musiikillisesti yhtyeen alkupään tuotantoon. 

Levy alkaa todella rouhealla ja energisellä hard rock -kappaleella Rearrange, mikä omalla tavallaan muistuttaa yhtyeen muidenkin levyjen aloitusraitoja. Joka tapauksessa huomaan heti tuotannollisen eroavaisuuden tämän ja Scarecrow:n välillä. Tämän uuden levyn ensimmäinen singlelohkaisu Nothing more erosi huomattavasti bändin edeltävästä tuotannosta, joten musiikillinen muutosta oli jo odotettavissa. Aikaisemmalla levyllä yhtyeen soundit olivat paljon luomuisemmat ja vielä blues/roots -musiikkia muistuttavammat. Tässä levyssä on selkeästi huomattavissa samankaltaista riffittelyä kuin monella muullakin tunnetulla kristillisen alternative hard rockin kokoonpanolla, esim. Red, Pillar, Skillet ja Seventh Day Slumber. Tämänkaltainen riffittely on ikäänkuin maneeri, johon monet kristilliset hard rock -yhtyeet sortuvat. Näin ollen monet yhtyeet muistuttavat liikaakin toisiaan eivätkä tuo uutta musiikillisesti. Eli jos kaikki kuulostaa aina samalta ja mikään ei erotu toisistaan, niin se on kuin kuuntelisi samaa levyä uudestaan ja uudestaan. Vaikka vaihtaisi levyä.
Liika samankaltaisuus musiikillisesti muiden kristillisten hard rock -bändien kanssa ei tee tästä varsinaisesti ihan heikkoa levyä, mutta olisin odottanut joka tapauksessa edeltäjänsä perusteella hieman enemmän erilaista tulkintaa. Biisit ovat ihan toimivia kokonaisuuksia ja rauhallisemmatkin rallit ovat paikoitellen ihan kauniita veisuja. Omat suosikit tästä kokonaisuudesta olivat: Rearrange, Dead Skin, The Other Side of Darkness ja Burn Back The Sun.

Arvosana 4/5

Taiteellinen ylistyslevy

Hei vaan pitkästä aikaa kaikille lukijoille! Siitä on taas kulunut vähän liian paljon aikaa, kun viimeksi olen tänne kirjoitellut ja haluan pahoitella tapahtunutta. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet suhteellisen hektisiä opintojeni kannalta, että en ole yksinkertaisesti kerinnyt päivittää tänne uusia arvioita. 

Tällä kertaa minulla on joka tapauksessa arvioinnissa Yhdysvaltalaisen ylistyksenjohtajan Sean Feuchtin tuorein julkaisu, joka kantaa nimeä Sacred Mountain. Tällä kyseisellä levyllä Sean on tehnyt musiikin puolesta yhteistyötä toisen Yhdysvaltalaisen ylistysbändin United Pursuitin kanssa, minkä seurauksena he ovat saaneet aikaan oikein mielenkiintoisen kokonaisuuden. Ylistyslevynä Sacred Mountain on hyvin erikoinen. Jos vertaamme esimerkiksi Hillsongin tai Jesus Culturen musiikkiin, tämä levy eroaa kyseisten yhtyeitten musiikista aika radikaalillakin tavalla. Ensiksi haluan mainita, että kyseessä on tosiaankin instrumentaalilevy, joka tarkoittaa musiikkia ilman laulua. Toisin sanoen tässä kyseisessä projektissa on annettu musiikin puhua puolestaan ja kuulijoille mahdollisuus itse tulkita, mitä milläkin kappaleella halutaan viestiä. Tämä levy on täynnä monia mielenkiintoisia elementtejä ja monipuolista tunnelmointia karmivista efekteistä unenomaisiin sointukiertoihin. 

Levy alkaa Beginning nimisellä kahden minuutin introlla, josta se siirtyy 11 minuutin Recreation nimiseen progehtavaan fiilistelyyn. Progeilu, fiilistely ja unenomainen tunnelmointi käytännösssä jatkuvat koko levyn ajan. Välillä ihan tuntuu siltä, että biisi ei vaihdu missään vaiheessa, ja toisaalta tuntuu myös monen kappaleen jo menneen ohitse, vaikka sama biisi pyörii edelleen. Sacred Mountain levylle ollaan onnistuttut taltioimaan jotain sellaista, mitä ehkä olen oikeasti itse kaivannutkin ylistysmusiikissa. Tässä levyssä voi oikeasti jotenkin musiikin kautta kokea vahvasti sen, mitä ei välttämättä tuhat sanaakaan pystyisi selittämään. Levyllä voi oikeasti kokea ylistyksen ja kiitoksen, joita ollaan haluttu antaa soittimien avulla Jumalalle. Kun mietimme itse asiaa, niin onhan se välillä oikeasti totta, että sanat ei aina riitä kuvaamaan jotain asiaa, jonka haluamme ilmaista. Joskus on hyvä antaa musiikin puhua puolestaan. Ylistysmusiikki ei ole aina kuulunut minun lempi tyylilajeihin, mutta tämä levy toimii vahvana poikkeuksena. Lopuksi haluan sanoa, että Sean Feucht ja United Pursuit ovat tehneet Sacred Mountain levyllä ylistysmusiikista taidetta isolla T:llä. Mieleen jääviä yksittäisiä biisejä levyllä ei ollut, sillä kaikki toimivat aivan loistavasti. 

Arvosana 5/5     

Kotkasta ponnistava industrial metallin sanansaattaja

Moi vaan täältä Musiikkinurkkauksesta! Milläs musiikilla teidän viikko on lähtenyt käyntiin? Itselläni on taas tässä ollut vähän kaikenlaista korvakarkkia kuunneltavana. Tällä kertaa haluaisin esitellä yhden hyvin potentiaalisen industrial metallibändin tuolta Suomen itäisemmältä rannikolta. Ensiksi haluaisin kiittää bändiä siitä, että lähettivät postissa minulle oman kappaleen heidän debyytistään. Olen aina hyvin otettu, kun joku yhtye/artisti lähestyy minua oman materiaalinsa kanssa ja haluaa antaa sen arvioitavaksi. Tämänkaltaiset eleet antavat aina enemmän painoarvoa tälle työlle, mitä teen. Eli kiitos teille, jotka olette luottaneet minun arviointikykyyni tässä asiassa. Tämä työ ei varmasti mene hukkaan vaan kaikella on merkityksensä. 

Tämän viikkoinen yhtye on tosiaankin kotoisin Suomen itäiseltä rannikolta eli tarkemmin sanottuna Kotkasta. Yhtyeen nimi on Poltinmerkki, jonka musiikkia luonnehtii hyvin vahvasti industrial metallia toisin sanoen ''kone metalli''. Poltinmerkki on perustettu vuonna 2002 ja debyytti nimeltään Askel eteenpäin näki päivänvalonsa 2015. Aikaisemmin bändi on julkaissut yhden singlen vuonna 2009 ja EP:n vuonna 2007. Minulle itselleni industrial-tyylinen musiikki on tullut tutuksi vasta parin viime vuoden aikana, sillä aikaisemmin olen pyrkinyt karttamaan kaikkea vähääkään koneelliselta kuulostavaa musiikkia. Korvani ovat kuitenkin ehtineet jo tottua koneelliseen musiikkiin, ja näin ollen kuuntelukokemus tämän levyn kohdalla oli mieluisa. Levy alkaa hyvin lupaavasti perinteisellä industrial-riffittelyllä, Ristille lyöty -kappaleella, ja tämä lupaava meininki jatkuu musiikillisesti lähestulkoon koko levyn ajan. Paikoitellen kuitenkin alkoi tuntua siltä, että toistoa oli havaittavissa ja viimeisten biisien soidessa huomasin jääväni kaipaamaan jotain kirsikkaa kakun päälle. Toisin sanoen olisin kaivannut vielä enemmän asennetta sekä tykitystä musiikillisesti. Toinen asia, johon kiinnitin huomiota oli levyn pituus. Se oli pikkuisen liian pitkä kokonaisuus tai näin minä koin levyn loppupään biisejä kuunnellessa. Levyllä on 12 biisiä ja omasta mielestäni 2-3 biisiä vähemmän olisi tehnyt siitä vielä tiukemman paketin, mitä se tällä hetkellä on. 

Loppujen lopuksi Askel eteenpäin on kelpo debyytti-julkaisu, mistä on hyvä lähteä liikkeelle. Kuten alussa totesin Poltinmerkki on tosiaan hyvinkin potentiaalinen raskaamman musiikin edustaja Suomi-gospelin rintamalla. Kaikesta potentiaalista huolimatta ei tämä täydellisyyttä vielä hipoile, mutta suunta on siis oikea. Bändi tulee varmasti erottumaan joukosta musiikillisesti, kun puhutaan kotimaisista gospel-bändeistä. Omat korvakarkkibiisit levyltä  olivat: Ristille lyöty, Kollektiiviuhraus, Kaistalle kadonneet kasvot, Siinä se, suunnilleen, Venttiili sekä Jalostettu. Suosittelen kuuntelemaan kyseisen eepoksen, jos Fear Factory, Rammstein, Turmion Kätilöt tai Rammas Atas on mieli musiikkiasi. Bändi tulee esiintymään myös tämän vuoden Immortal Metal Festivaalissa  23.huhtikuuta, jos haluat mennä katsastamaan poikien live-kuntoa.

Arvosana 3/5

Ryhdy blogin seuraajaksi

Moikka! Jotkut on varmaan huomannut blogissani tapahtuneen joitain visuaalisia uudistuksia. Nämä uudistukset ovat ensimmäisiä, mutta ei varmasti viimeisiä. Mitä pidempään tätä hommaa tekee sitä pidemmälle tämä projekti tulee kehittymään. Kiitos kaikille seuraajille sekä erityisesti Jeesukselle, että saan olla toteuttamassa tätä aivan mahtavaa työtä.

Kantria ja folkia naislaululla on tämän pääsiäisen soundtrack

Hei vaan ja hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille! Tällä kertaa on Musiikkinurkkauksessa tarkasteltavana hyvinkin kevyttä ja varmasti pääsiäisen viettoon sopivaa musiikkia. Vaihtelun vuoksi päätin ottaa arvioon Jennifer Knapp nimisen nais-artistin tuoreimman levyn, joka julkaistiin vuonna 2014. Levy kantaa nimeä Set me free ja musiikillisesti jatkaa samankaltaisella tyylillä, kuin edeltäjänsäkin. Itselle Jennifer Knapp tuli tutuksi jo vuosia sitten, kun hänen biisinsä Breath on me oli vuoden 2001 WOW kokoelma levyllä. Tuo kyseinen vuonna 2001 julkaistu The Way I Am levy sisälsi paljon enemmän rockahtavia biisejä rauhallisten sekä tunnelmallisten biisien lisäksi. Pohtiessani nyt yli kymmenen vuotta tuon levyn julkaisemisen jälkeen uusia arvioitavia kevyen musiikin artisteja minulle tuli samantien Jennifer Knapp mieleen ja lähdin ottamaan selvää tekeekö hän edelleen musiikkia. En ollut 2001 vuoden jälkeen kuullut mitään hänestä, mutta Spotifysta tosiaankin löytyi uutta musiikkia tältä artistilta ja päätin tuoda tämän aivan mahtavan artistin myös teidänkin tietoisuuteen. 

Kuten jo alussa totesin tämä uusin levy Set me free jatkaa samanlaista tyyliä, mitä edeltävätkin julkaisut, mutta ei sisällä kahden ensimmäisen tavoin rockahtavia biisejä. Set me free on enenmmän kantri  ja bluegrass/folk  henkisempi kokonaisuus. Tämä levy on todellakin ns. kypsempi teos edelleen The Way I Am levyyn verrattuna.  Levy alkaa Remedy nimisellä kappaleella, joka on ehkä yksi menevimmistä biiseistä koko levyllä. Kyseessä on siis todellakin hyvin kevyt ja tasainen levy, sillä Remedyn jälkeen nousua temmossa ei ole kuultavissa. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, sillä uskon tälle levylle löytyvän oma paikkansa musiikin kuuntelu hetkissäni. Vähän enemmän raskaamman musiikin ystävänä toisinaan nautin myös tämänkaltaisista levyistä, missä ei välttämättä hirveästi musiikillisesti tapahdu mitään. Tarkoitus on antaa aikaa ja nojata rauhallisesti sohvalla kynttilän valossa. Jokaiselle musiikkityylille löytyy oma aikansa niin raskaalle, kuin rauhallisellekin. 

Set me free levyn luomumaiseen tuotanto puoleenkin olen hyvin tyytyväinen. Laittaessa silmät kiinni tulee välillä sellainen olo, kuin Jennifer & kumppanit olisivat esiintymässä olohuoneessasi. Toisaalta tämä levy sopii myös rauhallisille kävely lenkeille, kuin automatkojen päätös musiikiksi. Tämä levy on varma valinta, jos kevyt folk/bluegrass kantri musiikki on sinun sydämmelläsi. Omat lemppari kappaleet olivat: Remedy, Set Me Free, Neosho ja Mercy's Tree.

Arvosana 3/5

Uuden death metal koneiston self-titled albumi

Tervetuloa jälleen tutustumaan uusiin gospelmusiikin tuttavuuksiin tänne Musiikkinurkkaukseen. Tällä kertaa on arviossa jälleen vähän raskaampaa musiikkia ja jos tarkkoja ollaan tämä taitaa olla yksi raskaimpia levyjä mitä olen tässä blogissa tähän mennessä arvioinut. Kyseessä on siis Broken Flesh niminen death-metal yhtye ja heidän toinen pitkäsoitto, mikä on siis nimeämätön(self-titled). 

Moni lukija varmasti pohtii mielessään, että voiko kristillinen bändi soittaa death-metallia, että eikö tässä tapauksessa kyse voisi olla esim. ''life-metallista''? Itsekin välillä pohdin tuota asiaa, mutta oikein tarkasteltuna death-metal genren historiasta käsin voimme huomata nimityksen tulleen musiikin tyylistä. Samalla voimme tarkastella ihan mitä vain musiikki tyylin syntyä niin aina on kyse siitä, että miltä tietyllä tavalla soitettu musiikki on kuulostanut. Lyrikaalinen puoli on ihan toissijainen asia. Joku on vain joskus 90-luvun alkupuolella päättänyt, että tältä kuulostaa death-metal ja siitä on tullut yleisnimitys tietynkuuloiselle musiikille. Sanoitukset voivat kertoa kuolemasta tai elämästä, mutta jos musiikki kuullostaa humpalle tai metallille, niin yhtyeen musiikki tyyli määrittyy sen mukaan. 

Tämän pienen alustuksen jälkeen voin aloittaa arvioni. Kyseessä on siis Yhdysvalloista Oklahoman kaupungista kotoisin oleva death-metal yhtye. Itselleni tyylipuhdas death-metal ei ole kyllä ikinä kuulunut lempi musiikkityylilajeihini. Sen takia esimerkiksi tämän levyn kuuntelussa kesti jonkin aikaa ennen, kuin se aukesi musiikillisesti. Kerran kuuntelemalla tämä kuulostaa kyllä yhdeltä sekameteliltä alusta loppuun ja tuntuu siltä, että minkäänlaista vaihtelua ei ole kuultavissa. Toisella ja kolmannella kerralla levy alkoi hieman jo aukeamaan enemmän, vaikka biisien erottaminen toisistaan tuotti vielä vaikeuksia. Yhtyeen vokalisointi taas on sieltä brutaalimmasta päästä eli, jos ajattelit saada pelkästään kuuntelemalla sanoituksista selvää niin se ei ole kyllä mikään helppo tehtävä suorittaa. Bändin soitto on puolestaan hyvinkin teknistä ja paikoitellen ihan mukavaa kuunneltavaa. Rumpali polkee tuplabasareita minkä ehtii tässä puolen tunnin mittaisessa eepoksessa eikä meininki tunnu rauhoittuvan oikein missään vaiheessa. Ainoa rauhoittumisen vaihe tapahtuu kolmanneksi viimeisessä biisissä Ignominy, mutta sen jälkeen tykitys jälleen jatkuu. Huomattavaa dynamiikan vaihtelua ei levyllä ole havaittavissa ja jossain kohtaa muutenkin kappaleet tuntuvat puuroutuvan loppua kohden. Tämä levy on alusta loppuun kiukkuinen kokonaisuus, joka sopii omasta mielestäni lenkkipolulle lisäämään vauhtia tai kuntosalille lisäämään adrenaliiniä. Toisaalta tämä levy voi antaa myös uuden vaihtoehdon purkaa pahaolo turvallisesti. Lisäksi olisin itse toivonut hieman erilaisempaa tuotannollista toteutusta mm. vokalisoinnin kanssa. Tämän takia arvosana tälle levylle jää hieman alhaiseksi, vaikka kyllä potentiaalia bändistä löytyy toimivaksi death metal koneistoksi. Jos itsellesi kristillinen death-metal on se juttu niin tämä levy on varmasti sinua varten. 

Arvosana 2/5

Eeppistä ja Teknistä Melodista Metallia Satakunnasta

Terve taas täältä Musiikki Nurkkauksesta! Nyt olisi luvassa lupaamani toinen arvio tältä viikolta. Kyseessä on kolmen biisin EP Returned –nimiseltä metalliyhtyeeltä Porista. Tämä Satakuntalainen hevi-kvartetti on perustettu vuonna 2015 ja hyvin lyhyessä ajassa saivat aikaiseksi tämän Gateways nimeä kantavan tuotoksen, jonka julkaisuajankohta koitti 2016 vuoden alusta.  Bändin musiikkia voisin kuvailla aika pitkälti eeppiseksi melodiseksi death metalliksi, johon on ammennettu joukkoon power sekä sinfonisen metallin mausteita. 

Lyhyesti sanottuna tämä kolmen biisin eepos on kyllä todella huolella ja tarkkaan mietitty kokonaisuus, että ei tähän kyllä yhtään enempää biisiä olisi mahtunutkaan. Bändille on selkeästi kehittynyt oma persoonallinen soundi näinkin lyhyessä ajassa, mikä kyllä kuulu jokaisesta biisistä. Suurimmaksi osaksi bändin biisien eeppisyys kumpuaa elokuvamaisista koskettimien leadeistä ja mattostemmoista. Levy alkaa Gateways -nimikkobiisillä, josta vahvasti tulee mieleen bändi nimeltä Wintersun. Kakkosbiisi Eislebenin barokkimaiset kosketinkuviot tuovat taas jotain uutta biisien sisältöön. Viimeinen biisi Faded jatkaa suurimmaksi osasi samaa rataa, kuin kaksi aikaisempaakin rallia. 

Biisien samankaltaisuus ei tässä tapauksessa haittaa juurikaan vaan se antaa kuulijalle aikaa totutella biiseihin ja märehtiä niitä oikein olan takaa. Pitkäsoitossa tietynlainen hajonta musiikillisesti on viisasta, mutta näin lyhyessä julkaisussa sillä ei ole merkitystä. Gateways on hieno kokonaisuus sekä näyte bändin musiikillisesta suuntauksesta ja osaamisesta. 

Erityismaininnat haluan antaa rumpuja paukuttavalle Antti Vaahtorannalle erityisen tiukasta sekä monipuolisesta soitosta kaikissa kolmessa biisissä. Sekä toinen erityismaininta Joona Kaattarille persoonallisesta, sielukkaasta ja voimakkaasta laulusuorituksesta. Rääkyminenkin kuulosti ihan oikeasti siltä, miltä sen pitääkin kuulosta heavy-musiikissa, että extra-pojot vielä siitäkin. Lopuksi haluan sanoa  Returnedin olevan hieno uusi tuttavuus Suomen gospelmusiikin kentällä. Erityisesti jos tykkäät bändeistä: Children of Bodom, Wintersun, Immortal Souls, Whorion, Fleshgod Apocalypse, niin pystyn suosittelemaan tätäkin yhtyettä.

Arvosana 5/5

Flyleaf-yhtyeen alkuperäisen laulajan voimakas debyytti

Moi vaan kaikille lukijoille jälleen täältä Musiikkinurkkauksesta ja tervetuloa tutustumaan uusiin gospel-artistien julkaisuihin. Viime viikolla en taaskaan ehtinyt julkaista arviota hektisen aikataulun vuoksi, mutta tulen taas julkaisemaan tälläkin viikolla yhteensä kaksi arviota. Tänään yhden ja perjantaina toisen. Tämän viikon levynä olisi tarjolla rouheaa rokkia naislauluäänen kera eli Flyleaf -yhtyeen ex-laulajan Lacey Sturm:n  soolodebyytti Life Screams. Kyseinen levy on suhteellisen tuore julkaisu, sillä se ilmestyi tämän vuoden puolella helmikuussa. 

Itselle Lacey Sturm on ollut yksi lempi rock-äänistä naisten sarjassa eli tämän levyn kuuntelua odotin todella korkein odotuksin. Lacey aloitti soolotuotantonsa työstämisen pikku hiljaa Flyleaf-yhtyeestä lähtemisensä jälkeen vuonna 2012. Laceyn lähtö oli itselleni kova kolaus, mutta jäin kumminkin mielenkiinnolla odottelemaan, mitä tulisi tulevaisuudessa tapahtumaan. Vuodenvaihteessa kuullessani, että Lacey olisi tämän vuoden alussa julkaisemassa ensimmäistä soolodebyyttiään minä en epäröinyt hetkeäkään ottaa tätä kyseistä levyä arvosteltavaksi. 

Life Screams on todellakin hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus ottaen huomioon, että kyseessä on naisartistin levy. Tämä yleensä herättää ajatukset kevyestä popahtavasta sekä pirteästä tulkinnasta. Levyltä on kyllä kuultavissa popahtavia ja pirteitä elementtejä, mutta muutoin kyseessä on erittäin rouheaa rock-eepos, joka ei kyllä jätä kylmäksi. Levyn biisit: Impossible, The Soldier, Im not Laughing, Rot, You're Not Alone, Feels Like Forever edustavat levyn menevämpää ja rock-henkisempää tulkintaa. Loput biisit: Life Screams, Faith, Run to You ja Roxanne edustavat tunnelmallisempaa puolta tältä levyltä. Levyn keskellä on myös Interlude nimeltään ''Vanity'', joka on hyvin tunteita herättävä vuoropuhelu Laceyn ja jonkun toisen henkilön kanssa. Vanity johdattelee hyvin kauniisti kuulijan levyn seuraavaan biisiin nimeltä Rot, joka räjähtää hiljalleen käyntiin tarttuvalla groovella. 

Tämä levy oli kyllä kaikkea, mitä halusinkin kuulla Laceyn kaltaiselta rock-artistilta, ja jos sinulle itselle erityisesti Flyleaf -yhtyeen kolme ensimmäistä levyä upposi, niin tämä sinun kannattaa kuunnella. Lacey ei tingi omasta persoonallisesta tulkinnasta tässäkään levyssä.

Arvosana 5/5

Väistykää swagarit ja hopparit! Täältä groovaa Groovefem

Hyvät viikonlopun aatot täältä Musiikki Nurkkauksesta! Nyt olis luvassa lupaamani toinen arvio tältä viikolta. Tämä onkin todella spesiaali arvostelu, sillä kyseessä on Groovefem yhtyeen ensimmäisen sinkun Onko tässä mitään järkeä arvio. Tämä syksyllä 2014 Kauniaisissa perustettu Funk poppoo on hyvin lyhyessä ajassa kerännyt suhteellisen paljon huomiota ja näkyvyyttä ympärilleen. Ei ihme, sillä tämänkaltaista musiikkia ei ole ennen kovinkaan paljon kuultu ainakaan Suomen gospel-musiikin tantereella. Ehkä nyt on tosiaankin tullut aika heittää päästä hiertyneet swag-lippikset hyllynpäälle, ja antaa ihmisille jotain uutta taidokasta sekä svengaavaa musiikkia. Olen itse seuraillut kyseistä yhtyettä lähestulkoon sen perustamisesta lähtien, ja olen huomannut olevani vaikuttunut kuullessani yhtyeen aikaisemmin julkaistuja biisejä: Otat Vastaan ja Anna Sataa. Tälläkin kertaa on luvassa koukuttavia funk ja groove korvakarkkeja kitaran, basson sekä koskettimien osalta. Rumpalin komppi pitää onnistuneesti koko pakettia kasassa viljellen fillejä biisin varrelle. Laulajan laulumelodia pysyy mielenkiintoisena eikä kokoajan toista itseään. Bändin laulaja Jesse osaa selkeästi tuoda tunnetta ja tulkintaa mukaan peliin, mikä tekee biisin sanomasta vielä uskottavamman. 

Onko tässä mitään järkeä -biisin musiikkivideo toimii loistavana kuvana bändin tyylistä ja imagosta yhdessä musiikin kanssa. Videolla bändi eläytyy niin sulavasti yhteen musiikin kanssa, että varmasti enemmänkin allapäin oleva henkilö tätä videota katsellessa ja kuunnellessa alkaa groovata femmojen tahtiin. Groovaamisesta vielä: videolla toistuu useasti yksi lyhyt toistuva tanssiliike, jossa on potentiaalia tämän kesän ripareiden takuuvarmaksi hitiksi. Jos joku vielä pohtii elämässään, että onko groovessa mitään järkeä, niin katsokoon tämän videon ja tehköön johtopäätökset omasta puolesta. Minä olen puhunut.

Arvosana 5/5 

Persoonallista räppiä (Beautifull Eulogy)

Moi vaan! Nyt on jälleen aika tuoda teidän korville jotain uutta mielenkiintoista musiikkia. Pahoittelen heti alkuun myös sitä, että en viime viikolla julkaissut mitään. Syy oli yksinkertaisesti hektinen ja kiireinen viikko, joten ehtinyt paneutua tähän juurikaan. Pyrin tällä viikolla julkaisemaan kaksi arviota, joista ensimmäisen julkaisen nyt ja toisen loppuviikosta. Haluan tähän vielä lisätä, että jos teillä on itsellänne artisteja/yhtyeitä gospel musiikin kentällä, jotka eivät saa tarpeeksi tunnustusta tai näkyvyyttä niin vinkatkaa niistä minulle. Otan ilomielin vastaan uutta musiikkia kuunteluun sekä arvioitavaksi. 

Viime päivinä oli tosiaan kuuntelussa räp-yhtye Beatifull Eulogy suoraan Yhdysvalloista Oregonin osavaltiosta Portlandin kaupungista. Bändiin kuuluu kolme  jäsentä, jotka vuorotellen räppäävät biiseissä ja vaikuttavat vahvasti yhtyeen musiikilliseen sisältöön. Musiikillisesti tämä onkin hyvin saman tyylistä räppiä, kuin aikaisemmin arviossa ollut Propaganda. Levy nimeltään Instruments Of Mercy julkaistiin vuonna 2013. Levy alkaa hienolla Cello From Portland -nimisellä introlla ja hyppää siitä levyn varsinaiseen ensimmäiseen kappaleeseen, joka kantaa nimeä Vital Lens. Tämä ensimmäinen kappale on unenomainen ja samalla hiukan tunnelmaa nostattava biisi. Vital Lens kertoo jo tosi paljon koko levyn musiikillisista antimista, koska koko levyllä tuntuu olevan hyvin tunnelmallinen ja fiilistelevä ilmapiiri. Instruments Of Mercy -levy ei missään vaiheessa räjähdä käyntiin vaan kuljettaa kuuntelijaa tasaista 50 km/h nopeutta eteenpäin auringon laskiessa horisontissa. 

Vaikka musiikki onkin suurimmaksi osaksi rauhallista niin se on hyvin taidokkaasti tehty ja tarkkaan mietitty, mikä pitää mielenkiinnon yllä. Sanoma levyllä on hyvin vahvaa ja suoraa, mikä taas paikoitellen tuo tunnelmalliseen musiikkiin voimaa sekä tulkintaa. Ainoa ongelma levyn kokonaisuudessa on biisien määrä, joita on siis liikaa. Omasta mielestäni levystä olisi voinut julkaista neljä biisiä lyhyemmän version ja tehdä erikseen toisen painoksen, jossa olisi ollut loput neljä raitaa bonusbiiseinä. Levyn pituudesta huolimatta tässä oli sitä jotain, mitä kaipaankin aina musiikkia kuunnellessani eli persoonallista ja vahvaa tulkintaa omalaatuisella musiikillisella tyylillä. Jos pidit aikaisemmin arvostelussa olleesta Propagandasta, niin pidät kyllä tästäkin. Tämä sopii myös taustamusiikiksi monenlaisiin tilanteisiin.

Arvosana  3/5  

Stillwell, Katujen Metallia

Howdy taas täältä Musiikki Nurkkauksesta ja tervetuloa tutustumaan uusiin tuttavuuksiin gospel-musiikin kentällä. Tämän kertainen levyarvio ei kuitenkaan suoranaisesti ole gospelmusiikkia. Tässä nelihenkisessä yhtyeessä vaikuttaa kaksi vahvasti uskossa olevaan henkilöä, niin päätin sillä perusteella ottaa tämän bändin uutuuden arvioon. Pohdin pitkään, voinko ottaa mitään mikä ei ole suoranaisesti gospelia tähän blogiin, kunnes muistin arvosteluni Sonus Corona yhtyeen levystä ja keskustelun bändin rumpalin kanssa. Hän kuvaili heitä bändinä, jossa on kristittyjä muusikoita sen sijaan että olisivat niin sanottu kristitty bändi.

Tänään arviossa oleva Stillwell -yhtye on samankaltainen tapaus. Se on yhtye, jossa jäseninä on vahvasti kristittyjä muusikoita. Stillwell soittaa omien sanojensa mukaan Street Metallia. Bändi julkaisi uutuuslevynsä nimeltä Raise It Up vuonna 2015. Bändiin kuuluvat P.O.D. -yhtyeen rumpali Wuv ja KoRn bändistä tuttu bassotaituri Fieldy, joka soittaa kitaraa Stillwell:issä. Lisäksi bändiin kuuluvat vokalisti Q ja basisti Spider. Debyyttilevynsä Dirtbag:in tavoin tämäkin levy jatkaa samaa rataa musiikillisesti ja sanoituksellisesti. Kuultavissa on siis todellakin vahvoja vaikutteita Nu-metallista, reggaesta, räpistä ja hard rockista. Jokaisessa biisissä on vahvoja groovahtavia rumpukoukkuja ja rankkaa sekä persoonallista kitarointia, jonka Fieldy hoitaa kotiin yhtä mallikkaasti tässä bändissä kuin bassokikkailut KoRn:issa. Laulaja/vokalisti Q:n persoonallinen lauluääni ja räppääminen tuo mieleen niin Led Zeppelin yhtyeen Robert Plantin, kuin Public Enemyn Chuck D:n. Levy räjähtää hienosti käyntiin nimikkoraidalla Raise It Up. Levyn toinen sinkku biisi Mess I Made toimii myös tosi hyvin vaikkakin hieman rauhallisempana ja melodisena kappaleena.  

Vaikka Raise It Up jatkaa samaa rataa musiikillisesti, kuin yhtyeen debyyttijulkaisu, on levyn materiaali kuitenkin huomattavasti kypsempää ja iskevämpää. Pystyn suosittelemaan levyä jopa niille, joille bändin ensimmäinen levy ei iskenyt. Musiikki on paremmin tuottettua ja biisit ovat tarkemmin ja huolellisemmin mietittyjä kokonaisuuksia. Mieleen jääviä biisejä tästä levystä oli: Raise It Up, Comin 'Round, Mess I Made,  Light 'Em Up, Rug from Under Me ja All City. 

Arvosana 5/5

6'10 palauttaa folk/bluegrassin takaisin juurilleen

Hyvää viikonlopun alkua kaikille Musiikki Nurkkauksen lukijoille! On hienoa nähdä, että Suomestakin löytyy ihmisiä paljon, ketkä haluavat kuulla ja tietää uusista eri tyylisistä gospel -yhtyeistä. 

Tällä viikolla oli kuuntelussa hieman kevyempää, helposti lähestyttävämpää ja sielukkaampaa musiikkia kuin aikaisemmin. Eli arviossa oli 6'10 -niminen folk/bluegrass -yhtye, joka on kotoisin Yhdysvalloista Chicagon kaupungista. Yhtye julkaisi debyyttinsä The Humble Beginnings Of A Rovin' Soul vuonna 2014. Levy sisältää 12 kappaletta, jotka ovat kaikki puhtaasti akustisesti nauhoitettuja teoksia. Biisien tekijänä on alunperin folk/celtic punk  Flatfoot 56 -yhtyeessä  kitaraa ja suuta soittava Tobin Bawinkel. 6'10 on siis Tobinin sivuprojekti Flatfoot 56 rinnalla, ja on musiikillisesti on kevyempää, vaikka folk/bluegrass -vaikutteet loistavat kummassakin vahvasti. 

Levy alkaa hiukan menevällä sekä pirteällä Cannonball nimisellä kappaleella, joka toimii introna koko levyn tuotannolliseen sisältöön. Levyn ensimmäisistä nuoteista lähtien tulee heti se asia selväksi, että kyseessä ei tosiaan ole mikään ylituotettu stadion huudatus kokonaisuus. Kaikki levyn biisit on tuotettu todella yksinkertaisesti, intiimisti ja akustisesti, mikä auttaa kuulijaa pääsemään oikeanlaiseen Irkku-pub -henkiseen tunnelmaan. Cannonball toimii aivan loistavana levyn avaus biisinä, kuten myös  seuraavat biisit: Da Boss, Peach Farmer, Timothty ja Hurricane. Näiden biisien jälkeen meininki pikku hiljaa rauhoittuu Someday Hun, Where Did You Go sekä Tuesday biiseissä. Levyn 9. biisi It Is Well on hieman reippaampi ja pirteämpi ylistysbiisi, jonka tahdissa kankeampikin kirkossa kävijä varmasti yhtyy lauluun  kertosäkeen soidessa.

Harvoin innostun jostain näin kevyestä ja akustisesta levystä näin paljon, mutta omasta mielestäni tämä levy oli kyllä yksi isoimmista positiivisista yllättäjistä. Levyn tuotannollinen, musiikillinen ja lyrikaalinen puoli saa omalta osaltani täydet pisteet! Bileet tai rauhalliset illanistujaiset eivät tästä parane, kun laitat tämän hyväntuulisen levyn soimaan. Omia lemppari biisejä levyllä olivat: Cannonball, Peach Farmer, Timothy, Hurricane, Where Did You Go, Tuesday sekä It Is Well.   

Arvosana 5/5 

Wovenhand, taiteellisen post-rock/punkin sanansaattaja

Moi taas kaikille! Siitä onkin taas yli viikko, kun arvioita on tänne julkaistu. Tämän päivän levyarviossa on tarkasteltavana Wovenhand yhtyeen Refractory Obdurate -niminen albumi, joka julkaistiin vuonna 2014. Wovenhand on tarkemmin ottaen yhtye, jossa päätoimisesti vaikuttaa yksi jäsen. Hän tekee kaiken musiikin itse sekä sanoittaa kappaleet. Wovenhand on David Eugene Edwards nimisen henkilön sooloyhtye, jossa kyllä toimii studio- ja live-soittajina taustalla vaikuttava bändi. Tyylillisesti Wovenhand menee vahvasti post-rock/folk-punkin puolelle ja on sanoituksellisesti hyvin taitavasti toteutettua sanomaa evankeliumista. Yhtye on julkaissut yhteensä 9 studioalbumia, kokoelmalevyn sekä yhden livetaltioinnin. Refractory Obdurate -levyllä on yhteensä kymmenen biisiä, joista jokainen on ainutlaatuinen eikä kuuntelukokemus missään vaiheessa ala puutumaan matkan varrella. Kyseinen levy sopii illanistujaisiin ja rauhallisiin yksin vietettäviin musiikin kuuntelu hetkiin, mutta autolla ajaessa tämä levy saattaa puuroutua eikä välttämättä avaudu ihan heti. 

Levy alkaa rauhallisissa tunnelmissa, nostattaa menevämpää tunnelmaa biisi biisiltä eteenpäin mennessä ja rauhoittuu jälleen loppussa. Levy alkaa biisillä Corsicana Clip, jonka alkumetreillä on kuultavissa rytmikkäällä rumpukompilla maustettu mielenkiintoinen kelttityylinen luuttu tai mandoliini melodia. Biisistä tulee kokonaisuudessaan mieleen keskiaikaisen trubaduurin säveltämä teos, joka kuitenkin loppuvaiheessa hieman alkaa tuoda esiin rock-vaikutteita. Toinen biisi Masonic Youth jatkaa tunnelmallisella tulkinnalla lisäten hieman rock -maustetta verrattuna ensimmäiseen biisiin. Kolmas biisi The Refractory jatkaa vielä levyn tunnelmointia, kunnes neljännes raita Good Shepherd räjäyttää  levyn rockimman puolen ensimmäisenä esille. Good Shepherd on jo huomattavasti energisempi ja menevämpi kappale kolmeen alkupuoliskon kappaleeseen verrattuna. Viides ja kuudes kappale Salome ja Kind David palaavat takaisin folkahtavaan tunnelmointiin pitäen kumminkin rock -mausteet mukana pelissä. Field of Hedon tuo taas rock/punk -asenteet takaisin kuvioihin kuten toisteksi viimeinen Hiss -niminen kappale.

Kokonaisuudessaan levyn tunnelma on hyvin synkkä ja ehkä omituinen, mutta päästää silti jotain duurihtavia valonpilkahduksia sieltä ja täältä. Synkkyys tämän kaltaisessa musiikissa ei todellakaan ole huono juttu, vaan sopii koko pakettiin kuin nenä päähän. Omasta mielestäni tämä levy kattaa myös kaikki ne ominaisuudet, joita voisin haluta ja odottaa top10 parhaalta gospel -levyltä. Refractory Obdurate ei tosiaan jätä kylmäksi vaan pitää otteessaan alusta loppuun asti. Jos pidät sellaisista yhtyeistä, kuin Joy Division, The Cure ja Solstafir niin ole rohkea ja ota tämäkin kuunteluusi. 

Arvosana 5/5

Kantrimusiikkia vahvalla ylistys musiikki vivahteella.

 Aloha kaikille innokkaille blogin seuraajille! Heti alkuun haluan kiittää teitä, jotka olette vierailleet sivulla lukemassa arvioita. Kaikenlainen liikehdintä sivustolla rohkaisee myös minua jatkamaan tätä työtä tietäen, että on ihmisiä jotka arvostavat musiikkia taiteena ja Jumalan antamana lahjana. Haluan rohkaista teitä jakamaan tätä sivua eteenpäin kaikille musiikin harrastajille ja niille joita kiinnostaa löytää enemmän uusia gospel bändejä ylityylirajojen. Kiitos vielä kerran, olette arvokkaita!

Tällä kertaa minun arviossani oli taas jälleen jotain uudenlaista musiikkia, mikä tällä kertaa on kantri/western musiikki. Kyseessä on siis sellainen kantrirock yhtye, kuin Rhett Walker Band ja heidän tuorein julkaisu vuodelta 2014 nimeltään Heres To The Ones. Itselle Rhett Walkerin tuotanto on ollut tuttua lähes tulkoon herran ensimmäisestä julkaisusta lähtien. Heres To The Ones on siis Rhett Walker Bandin toinen julkaisu jatkoksi ensimmäiselle Come To The River: nimiselle debyytille. Pidin ensimmäistä levyä  hyvänä aloituksena ja ajattelin ehkä, että taso voisi nousta vielä korkeammalle seuraavalla levyllä. Odotukseni saattoivat olla siis hiukan korkeat tätä uudempaa tuotosta kohtaan. Odotin kuulevani vielä enemmän vahvoja blues ja hard rock riffittelyjä, mitä oli kuultavissa debyytissä. 

Jokatapauksessa ensimmäisen avausraidan Clone:n aikana ajattelin odotusteni täyttyneeni huippuunsa sillä biisin alkunostatus, introriffi, kertosäe sekä soolo puhuivat jo paljon odotusteni puolesta. Toisessa sekä kolmannessa biisissä tahti vaihtui jo paljon rauhallisemmaksi ja aloin ehkä hiukan pettyä, että en kuulisikaan entistä enempää Clone:n kaltaista rallia. Heres To The Ones sekä Love Like Jesus eli toisen ja kolmannen kappaleen jälkeen aloin kuunnella loppuja biisejä toisella korvalla, että saisin enemmän irti tästä, enkä antaisi pettymyksen niin paljoa vaikuttaa kokonaisuuteen. Seuraavat kaksi kappaletta Adam's Son ja Dead Man nostivat hiukan rimaa temmokkuudella ja blues rock asenteella, mitä olin jo ehtinyt hapuilla. Levyn loput kappaleet The Mystery, The Other Side, Amazed, Better Part Of Me, Someone Else's Song ja Broken Man jatkavat aika lailla samanhenkistä kantri pop-rock linjaa, mikä ei välttämättä kumminkaan ole huono juttu. Itselle parhaiten upposivat levyn rauhallisimmista biiseistä edellä mainitut The Mystery, The Other Side sekä Broken Man. Vaikka en saanutkaan kokomittaista blues/hard-rock pakettia tältä levyltä on se omalla tavallaan kumminkin onnistunut kantri/pop-rock kokonaisuus, mikä sopii varsin hyvin automatkoille, koti iltoihin sekä taustamusiikiksi illanistujaisiin. Jos kantri, hard-rock, pop-rock tai blues on lähellä sydäntäsi niin tulet varmasti tykkäämään tästä. Esimerkki artisteja: Black Stone Cherry(kevyemmät biisit), Lynyrd Skynyrd, Bob dylan, Neil Young, Rend Collective. 

Arvosana 3/5

Teknistä sinfonista black metallia Norjan pääkaupungista

Moikka taas vaan kaikille! Tänään minulla on arviossa se levy, mikä piti olla samaan aikaan arvioitavana Propagandan tuotoksen kanssa eli kyseessä on Grave Declarationin-When Dying Souls Scream Praise. Erikoisinta tässä arvostelussa on nyt se, että kyseessä ei ole aivan tuore julkaisu vaan tämä levy tuli ulos vuonna 2013. Bändi on tällä hetkellä tekemässä uutta materiaalia ja ajattelin sen kunniaksi ottaa kolmen vuoden takaisen levyn arvioon. Toinen erikoinen juttu on se, että bändihän tekee sanomaltaan kristillistä black metallia ja tämä saattaa jo tässä vaiheessa särähtää korvaan joillekin. Grave Declaration on tosiaan Norjalainen Oslosta kotoisin oleva sinfonista black metallia soittava yhtye. Bändi on perustettu vuonna 2007 ja on tähän mennessä julkaissut kaksi levyä. En ole itse kummemmin ollut mikään black metallin suurkuluttaja, mutta täytyy kyllä heti alkuun sanoa tämän levyn iskevän todella lujaa alusta loppuun.

Levyn avausraita Change of Heart alkaa hyvin eeppisellä ja hitaalla sekä raskaalla sinfonisella aloituksella, josta paikoitellen tulee mieleen Ghost yhtyeen veisut. Seuraava kappale Come Let Us Speak alkaa hyvin tyypillisellä black metal tuplabasari poljennalla, minkä päällä sahaavat kitarat ja taustalla tunnelmoivat kiipparit heleää ja eeppistä äänimaailmaa. Levyn kolmas Fall Down on hieman erityylinen ralli ainakin introriffin puolesta ja jo heti ensimmäisten sekunttien perusteella. Biisin intro on hyvin erikoinen ja epätavallinen black metal tyylille, sillä alusta tulee mieleen industrial tyylinen musiikki. Kuitenkin biisin lähtiessä kunnolla käyntiin musiikki vaihtuu melodeath riffittelyksi ja vaihtuu takaisin tuttuun ja turvalliseen blackikseen intron vaihtuessa säkeistöksi. Muita musiikillisia huomioita on levyn rytmi maailma, mikä vaihtelee joka kappaleessa sopivassa suhteessa. Kappaleisiin ei ehdi kyllästyä ihan heti rytmi maailman vaihtelevuuden ja muutenkin musiikin progressiivisuuden takia. Levyn vokalisointi taas edustaa pää asiassa tätä örinä puolta, mutta muutamissa kappaleissa voi kuulla kyllä ihan puhdastakin laulua. Puhdas laulu ei sikäli pilaa musiikillista kokemusta vaan tuo jotain uutta ilmettä kokonaisuuteen. Levy pitää sisällään myös pari instrumentaali veisua, joista toinen lähentelee elokuva/peli musiikin maailmaa. Instrumental niminen kappale on mielenkiintoinen lisäys kokonaisuuteen ja tuo taas jotain uutta tulkintaa tähän pakettiin.

Kuten aikaisemmassakin arvostelussa totesin, niin tämä levy kyllä eittämättä pääsee omalle henk.koht gospel musiikin top-10 listalle. Kyseessä ei ole mikään suoritus black metal eepos, vaan omalaatuinen ja eeppinen matka ensisäveliltä viimeiseen iskuun asti. Jos black metal on sun juttusi niin tämä levy on ihan varmasti ainakin kuunneltava teos. Omat lemppari biisit  olivat Change of Heart, Fall Down, Ä'refrykt, Legacy, Silence.

Arvosana 5/5

Perjantain erikoistupla arvostelun ikävät muutokset (Propaganda Crimson Cord arviossa)

Hyvää viikonlopun alkua kaikille lukijoille! Lupasin täksi päiväksi arvostelun  kahdesta hyvin erilaisesta levystä. Propagandan-Crimson Cord ja Grave Declarationin When Dying Souls Scream Praise. Joudun tuottamaan pienen pettymyksen aikataulun suhteen. Ehdin ottamaan arvosteluun vain toisen näistä ja toinen tulee ulos lähipäivinä. Päätin vaihtelun vuoksi ottaa ensimmäisenä Propagandan tuotoksen, sillä räp levyä minulla ei ole vielä ollut arvioitavana. 

Propaganda on siis amerikkalainen rap ja spoken word artisti, joka on julkaissut tähän mennessä neljä levyä omakustanteisesti. Uusin tuotos on nimeltään Crimson Cord (2014) joka tyylillisesti on hyvin perinteistä hiphoppia, mihin on sekoittunut luovalla tavalla Propagandan omalaatuista räppiä. Perinteisyydestä huolimatta joidenkin biittien musiikillinen puoli tuo vahvasti esiin blues, soul, groove ja rock maisia elementtejä mukaan. Pää asiassa tätä levyä ei pidä ainoastaan kuunnella musiikillisena teoksena vaan enemmänkin tunteenomaisena runollisena puheena joka on jaettu 13 osaan. Musiikki toimii tehovälineenä biisien viestin välityksessä ja koko levy suorastaan pakottaa sinut kuuntelemaan mitä herra Propagandalla on sanottavana. 

Levy alkaa You Mock Me kappaleella, joka on paikoitellen karmiva ja vangitseva aloitus. Levyn nimikko biisi Crimson Cord tulee järjestyksessä seuraavana ja tunnelma vaihtuu karmivasta rennoksi soul/groove fiilistelyksi, missä räppääminen on jo hiukan perinteikkään kuuloista. Daywalkers biisissä mennään samalla meiningillä ja mukaan räppäämään pääsee suomessakin vieraillut Lecrae. Neljännen biisin Make basari poljennan ja kitara riffittelyn alkaessa kuulostaa ihan siltä, kuin artisti vaihtuisi kesken kaiken. Näin ei kuitenkaan pääse käymään, vaan Propaganda pysyy edelleen soittimessa. Viidennessä rallissa Bored of Education meno rauhoittuu taas, mutta Propaganda jatkaa vallankumouksellisella spoken word räppäyksellä. 

Yksikään levyn biisi ei kuulosta samanlaiselta, kuin aikaisempi vaan jokainen on selkeästi yksilö tässä kokonaisuudessa. Jos spoken word tyylinen musiikki on lähellä sydäntäsi tämä levy on varmasti kyseisen genren yksi parhaimpia 2010-luvun teoksia. Kuunnelkaa ihmeessä alusta loppuun ja antakaa tälle aikaa, sillä voi olla tämän aukeavan vasta toisella kuuntelu kerralla. Omasta mielestäni tämä ei ole ainoastaan spoken word genren, mutta gospelmusiikin parhaimpia levyjä top 10 listalla. 

Arvosana 5/5

Erikoislaatuinen tupla arvostelu tulossa perjantaina

Moikka vaan kaikille tämän blogin seuraajille! Kuten otsikosta jo huomaattekin, niin julkaisen tämän viikon perjantaina kaksi levyarviota. Ensimmäinen on norjalainen Sinfonista Black Metallia soittava Grave Declarationin vuonna 2013 julkaistu albumi When Dying Souls Scream Praise. Toinen on jenkkiläisen spoken word rap musiikkia tekevän Propagandan vuonna 2014 julkaistu Crimson Chord levy. Kaksi hyvin erityylistä levyä siis perjantaina eli pysykää kuulolla siihen asti alapuolella on näytteet kummastakin levystä.

Tunnelmallista Ja Synkkää Elektronista Gospel Musiikkia Vahvalla Sanomalla

Hyvää ja Jumalan siunaamaa uutta vuotta kaikille lukijoille! Tällä kertaa minulla oli arviossa taas hieman erilaisempaa musiikkia kuin aikaisemmin. Eli kyseessä on kahden miehen perustama elektronista musiikkia tekevän Nyves yhtyeen Anxiety niminen levy. Nyves on tullut tutuksi lähinnä yhtyeessä laulavan Ryan Clarkin toisesta bändistä Demon Hunterista. Nyvesin musiikillisesta tuotoksesta vastaava Randy Torres taas tunnetaan Project 86 yhtyeen entisenä kitaristina. Toisin sanoen Nyves yhtye on kummallekin herralle sivuprojekti. Yhtye on siitäkin syystä vasta ehtinyt julkaista yhden levyn ja toistaiseksi ei ole vielä uutta musiikkia tulossa. Anxiety näki päivänvalonsa 23.6.2015.

Anxiety kokonaisuutena on hyvin mielenkiintoinen elektronisen musiikin tuotos ja paikoitellen erittäin kokeileva ja rohkea musiikillisesti. Nyves on selkeästi ottanut linjakseen olla pysymättä elektroboksin sisäpuolella, sillä monista biiseistä kuulee vaikutteita muistakin tyylilajeista kuten postpunk, new wave ja pop rock. Levy alkaa hyvin tunnelmallisella Return kappaleella, minkä jälkeen Something Divine jatkaa samaa rataa iskevämmällä kompilla. Tunnelmallisuus ja synkkyys päättyy hetkeksi Smoking Gun kappaleessa, joka alkaa perinteikäällä dance basari jytkytyksellä ja nostattaa hetkeksi pään ylös kuopasta vaihtumatta kumminkaan sen duurisemmaksi ralliksi. Levyn pirtein ja duurisävytteisin kappale on Love My Way, joka alkaa koukuttavalla syntikkaintrolla, ja josta tulee mieleen vahvasti 80-luvun new wave orkesterit.

Tuotannollisesti Nyves on onnistunut luomaan jotain aivan oman tyylistä elektromusiikkia, jossa paistaa monenlaiset vaikutteet. Tunnelmalta Anxiety on synkkä ja sopii varmasti omalla tavallaan syksyyn, talveen ja ilmastonmuutoksen mahdollistamiin mustiin talvisäihin. Omat suosikit levyltä oli selkeästi Return, Something Divine, Fall Behind ja Idle Thoughts. Voin suositella kaikille elektronisen musiikin ystäville sekä Joy Division, The Cure, New Order, Depeche Mode ja Crosses yhtyeiden ystäville.      

Arvosana 4/5