tiistai 26. huhtikuuta 2016

Decyfer Down:in uusin on erityisesti Skillet, Red ja Pillar faneille.

On jälleen aika syventyä uusin marginaalisemman gospel-musiikin julkaisuihin. Tällä kertaa on luvassa southern hard rockia suurella sydämmellä yhtyeeltä Decyfer Down. Tämä kyseinen yhtye on kotoisin Yhdysvalloista Pohjois-Carolinasta ja on perustettu vuonna 1999.  Aikaisempia julkaisuja yhtyeellä on kontollaan kolme: End of Grey, Crash ja Scarecrow. Tuorein julkaisu kantaa nimeä The Other Side of Darkness ja se näki päivänvalon huhtikuun 1. päivä. Itse tutustuin yhtyeeseen, kun heidän toinen pitkäsoitto Crash ilmestyi vuonna 2009. Olen aina pitänyt heidän vahvoista rehellisistä southern rock -vaikutteistaan, joita kuulee varsinkin edellisellä julkaistulla ScarecrowThe Other Side of Darkness pitää yllä edelleen joitain southern rock -vaikutteita, mutta on selkeästi kallistunut jälleen musiikillisesti yhtyeen alkupään tuotantoon. 
Levy alkaa todella rouhealla ja energisellä hard rock -kappaleella Rearrange, mikä omalla tavallaan muistuttaa yhtyeen muidenkin levyjen aloitusraitoja. Joka tapauksessa huomaan heti tuotannollisen eroavaisuuden tämän ja Scarecrow:n välillä. Tämän uuden levyn ensimmäinen singlelohkaisu Nothing more erosi huomattavasti bändin edeltävästä tuotannosta, joten musiikillinen muutosta oli jo odotettavissa. Aikaisemmalla levyllä yhtyeen soundit olivat paljon luomuisemmat ja vielä blues/roots -musiikkia muistuttavammat. Tässä levyssä on selkeästi huomattavissa samankaltaista riffittelyä kuin monella muullakin tunnetulla kristillisen alternative hard rockin kokoonpanolla, esim. Red, Pillar, Skillet ja Seventh Day Slumber. Tämänkaltainen riffittely on ikäänkuin maneeri, johon monet kristilliset hard rock -yhtyeet sortuvat. Näin ollen monet yhtyeet muistuttavat liikaakin toisiaan eivätkä tuo uutta musiikillisesti. Eli jos kaikki kuulostaa aina samalta ja mikään ei erotu toisistaan, niin se on kuin kuuntelisi samaa levyä uudestaan ja uudestaan. Vaikka vaihtaisi levyä.
Liika samankaltaisuus musiikillisesti muiden kristillisten hard rock -bändien kanssa ei tee tästä varsinaisesti ihan heikkoa levyä, mutta olisin odottanut joka tapauksessa edeltäjänsä perusteella hieman enemmän erilaista tulkintaa. Biisit ovat ihan toimivia kokonaisuuksia ja rauhallisemmatkin rallit ovat paikoitellen ihan kauniita veisuja. Omat suosikit tästä kokonaisuudesta olivat: Rearrange, Dead Skin, The Other Side of Darkness ja Burn Back The Sun.

Arvosana 4/5




sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Taiteellinen ylistyslevy

Hei vaan pitkästä aikaa kaikille lukijoille! Siitä on taas kulunut vähän liian paljon aikaa, kun viimeksi olen tänne kirjoitellut ja haluan pahoitella tapahtunutta. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet suhteellisen hektisiä opintojeni kannalta, että en ole yksinkertaisesti kerinnyt päivittää tänne uusia arvioita. 
Tällä kertaa minulla on joka tapauksessa arvioinnissa Yhdysvaltalaisen ylistyksenjohtajan Sean Feuchtin tuorein julkaisu, joka kantaa nimeä Sacred Mountain. Tällä kyseisellä levyllä Sean on tehnyt musiikin puolesta yhteistyötä toisen Yhdysvaltalaisen ylistysbändin United Pursuitin kanssa, minkä seurauksena he ovat saaneet aikaan oikein mielenkiintoisen kokonaisuuden. Ylistyslevynä Sacred Mountain on hyvin erikoinen. Jos vertaamme esimerkiksi Hillsongin tai Jesus Culturen musiikkiin, tämä levy eroaa kyseisten yhtyeitten musiikista aika radikaalillakin tavalla. Ensiksi haluan mainita, että kyseessä on tosiaankin instrumentaalilevy, joka tarkoittaa musiikkia ilman laulua. Toisin sanoen tässä kyseisessä projektissa on annettu musiikin puhua puolestaan ja kuulijoille mahdollisuus itse tulkita, mitä milläkin kappaleella halutaan viestiä. Tämä levy on täynnä monia mielenkiintoisia elementtejä ja monipuolista tunnelmointia karmivista efekteistä unenomaisiin sointukiertoihin. 
Levy alkaa Beginning nimisellä kahden minuutin introlla, josta se siirtyy 11 minuutin Recreation nimiseen progehtavaan fiilistelyyn. Progeilu, fiilistely ja unenomainen tunnelmointi käytännösssä jatkuvat koko levyn ajan. Välillä ihan tuntuu siltä, että biisi ei vaihdu missään vaiheessa, ja toisaalta tuntuu myös monen kappaleen jo menneen ohitse, vaikka sama biisi pyörii edelleen. Sacred Mountain levylle ollaan onnistuttut taltioimaan jotain sellaista, mitä ehkä olen oikeasti itse kaivannutkin ylistysmusiikissa. Tässä levyssä voi oikeasti jotenkin musiikin kautta kokea vahvasti sen, mitä ei välttämättä tuhat sanaakaan pystyisi selittämään. Levyllä voi oikeasti kokea ylistyksen ja kiitoksen, joita ollaan haluttu antaa soittimien avulla Jumalalle. Kun mietimme itse asiaa, niin onhan se välillä oikeasti totta, että sanat ei aina riitä kuvaamaan jotain asiaa, jonka haluamme ilmaista. Joskus on hyvä antaa musiikin puhua puolestaan. Ylistysmusiikki ei ole aina kuulunut minun lempi tyylilajeihin, mutta tämä levy toimii vahvana poikkeuksena. Lopuksi haluan sanoa, että Sean Feucht ja United Pursuit ovat tehneet Sacred Mountain levyllä ylistysmusiikista taidetta isolla T:llä. Mieleen jääviä yksittäisiä biisejä levyllä ei ollut, sillä kaikki toimivat aivan loistavasti. 

Arvosana 5/5