Kotkasta ponnistava industrial metallin sanansaattaja

Moi vaan täältä Musiikkinurkkauksesta! Milläs musiikilla teidän viikko on lähtenyt käyntiin? Itselläni on taas tässä ollut vähän kaikenlaista korvakarkkia kuunneltavana. Tällä kertaa haluaisin esitellä yhden hyvin potentiaalisen industrial metallibändin tuolta Suomen itäisemmältä rannikolta. Ensiksi haluaisin kiittää bändiä siitä, että lähettivät postissa minulle oman kappaleen heidän debyytistään. Olen aina hyvin otettu, kun joku yhtye/artisti lähestyy minua oman materiaalinsa kanssa ja haluaa antaa sen arvioitavaksi. Tämänkaltaiset eleet antavat aina enemmän painoarvoa tälle työlle, mitä teen. Eli kiitos teille, jotka olette luottaneet minun arviointikykyyni tässä asiassa. Tämä työ ei varmasti mene hukkaan vaan kaikella on merkityksensä. 

Tämän viikkoinen yhtye on tosiaankin kotoisin Suomen itäiseltä rannikolta eli tarkemmin sanottuna Kotkasta. Yhtyeen nimi on Poltinmerkki, jonka musiikkia luonnehtii hyvin vahvasti industrial metallia toisin sanoen ''kone metalli''. Poltinmerkki on perustettu vuonna 2002 ja debyytti nimeltään Askel eteenpäin näki päivänvalonsa 2015. Aikaisemmin bändi on julkaissut yhden singlen vuonna 2009 ja EP:n vuonna 2007. Minulle itselleni industrial-tyylinen musiikki on tullut tutuksi vasta parin viime vuoden aikana, sillä aikaisemmin olen pyrkinyt karttamaan kaikkea vähääkään koneelliselta kuulostavaa musiikkia. Korvani ovat kuitenkin ehtineet jo tottua koneelliseen musiikkiin, ja näin ollen kuuntelukokemus tämän levyn kohdalla oli mieluisa. Levy alkaa hyvin lupaavasti perinteisellä industrial-riffittelyllä, Ristille lyöty -kappaleella, ja tämä lupaava meininki jatkuu musiikillisesti lähestulkoon koko levyn ajan. Paikoitellen kuitenkin alkoi tuntua siltä, että toistoa oli havaittavissa ja viimeisten biisien soidessa huomasin jääväni kaipaamaan jotain kirsikkaa kakun päälle. Toisin sanoen olisin kaivannut vielä enemmän asennetta sekä tykitystä musiikillisesti. Toinen asia, johon kiinnitin huomiota oli levyn pituus. Se oli pikkuisen liian pitkä kokonaisuus tai näin minä koin levyn loppupään biisejä kuunnellessa. Levyllä on 12 biisiä ja omasta mielestäni 2-3 biisiä vähemmän olisi tehnyt siitä vielä tiukemman paketin, mitä se tällä hetkellä on. 

Loppujen lopuksi Askel eteenpäin on kelpo debyytti-julkaisu, mistä on hyvä lähteä liikkeelle. Kuten alussa totesin Poltinmerkki on tosiaan hyvinkin potentiaalinen raskaamman musiikin edustaja Suomi-gospelin rintamalla. Kaikesta potentiaalista huolimatta ei tämä täydellisyyttä vielä hipoile, mutta suunta on siis oikea. Bändi tulee varmasti erottumaan joukosta musiikillisesti, kun puhutaan kotimaisista gospel-bändeistä. Omat korvakarkkibiisit levyltä  olivat: Ristille lyöty, Kollektiiviuhraus, Kaistalle kadonneet kasvot, Siinä se, suunnilleen, Venttiili sekä Jalostettu. Suosittelen kuuntelemaan kyseisen eepoksen, jos Fear Factory, Rammstein, Turmion Kätilöt tai Rammas Atas on mieli musiikkiasi. Bändi tulee esiintymään myös tämän vuoden Immortal Metal Festivaalissa  23.huhtikuuta, jos haluat mennä katsastamaan poikien live-kuntoa.

Arvosana 3/5

Ryhdy blogin seuraajaksi

Moikka! Jotkut on varmaan huomannut blogissani tapahtuneen joitain visuaalisia uudistuksia. Nämä uudistukset ovat ensimmäisiä, mutta ei varmasti viimeisiä. Mitä pidempään tätä hommaa tekee sitä pidemmälle tämä projekti tulee kehittymään. Kiitos kaikille seuraajille sekä erityisesti Jeesukselle, että saan olla toteuttamassa tätä aivan mahtavaa työtä.

Kantria ja folkia naislaululla on tämän pääsiäisen soundtrack

Hei vaan ja hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille! Tällä kertaa on Musiikkinurkkauksessa tarkasteltavana hyvinkin kevyttä ja varmasti pääsiäisen viettoon sopivaa musiikkia. Vaihtelun vuoksi päätin ottaa arvioon Jennifer Knapp nimisen nais-artistin tuoreimman levyn, joka julkaistiin vuonna 2014. Levy kantaa nimeä Set me free ja musiikillisesti jatkaa samankaltaisella tyylillä, kuin edeltäjänsäkin. Itselle Jennifer Knapp tuli tutuksi jo vuosia sitten, kun hänen biisinsä Breath on me oli vuoden 2001 WOW kokoelma levyllä. Tuo kyseinen vuonna 2001 julkaistu The Way I Am levy sisälsi paljon enemmän rockahtavia biisejä rauhallisten sekä tunnelmallisten biisien lisäksi. Pohtiessani nyt yli kymmenen vuotta tuon levyn julkaisemisen jälkeen uusia arvioitavia kevyen musiikin artisteja minulle tuli samantien Jennifer Knapp mieleen ja lähdin ottamaan selvää tekeekö hän edelleen musiikkia. En ollut 2001 vuoden jälkeen kuullut mitään hänestä, mutta Spotifysta tosiaankin löytyi uutta musiikkia tältä artistilta ja päätin tuoda tämän aivan mahtavan artistin myös teidänkin tietoisuuteen. 

Kuten jo alussa totesin tämä uusin levy Set me free jatkaa samanlaista tyyliä, mitä edeltävätkin julkaisut, mutta ei sisällä kahden ensimmäisen tavoin rockahtavia biisejä. Set me free on enenmmän kantri  ja bluegrass/folk  henkisempi kokonaisuus. Tämä levy on todellakin ns. kypsempi teos edelleen The Way I Am levyyn verrattuna.  Levy alkaa Remedy nimisellä kappaleella, joka on ehkä yksi menevimmistä biiseistä koko levyllä. Kyseessä on siis todellakin hyvin kevyt ja tasainen levy, sillä Remedyn jälkeen nousua temmossa ei ole kuultavissa. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, sillä uskon tälle levylle löytyvän oma paikkansa musiikin kuuntelu hetkissäni. Vähän enemmän raskaamman musiikin ystävänä toisinaan nautin myös tämänkaltaisista levyistä, missä ei välttämättä hirveästi musiikillisesti tapahdu mitään. Tarkoitus on antaa aikaa ja nojata rauhallisesti sohvalla kynttilän valossa. Jokaiselle musiikkityylille löytyy oma aikansa niin raskaalle, kuin rauhallisellekin. 

Set me free levyn luomumaiseen tuotanto puoleenkin olen hyvin tyytyväinen. Laittaessa silmät kiinni tulee välillä sellainen olo, kuin Jennifer & kumppanit olisivat esiintymässä olohuoneessasi. Toisaalta tämä levy sopii myös rauhallisille kävely lenkeille, kuin automatkojen päätös musiikiksi. Tämä levy on varma valinta, jos kevyt folk/bluegrass kantri musiikki on sinun sydämmelläsi. Omat lemppari kappaleet olivat: Remedy, Set Me Free, Neosho ja Mercy's Tree.

Arvosana 3/5

Uuden death metal koneiston self-titled albumi

Tervetuloa jälleen tutustumaan uusiin gospelmusiikin tuttavuuksiin tänne Musiikkinurkkaukseen. Tällä kertaa on arviossa jälleen vähän raskaampaa musiikkia ja jos tarkkoja ollaan tämä taitaa olla yksi raskaimpia levyjä mitä olen tässä blogissa tähän mennessä arvioinut. Kyseessä on siis Broken Flesh niminen death-metal yhtye ja heidän toinen pitkäsoitto, mikä on siis nimeämätön(self-titled). 

Moni lukija varmasti pohtii mielessään, että voiko kristillinen bändi soittaa death-metallia, että eikö tässä tapauksessa kyse voisi olla esim. ''life-metallista''? Itsekin välillä pohdin tuota asiaa, mutta oikein tarkasteltuna death-metal genren historiasta käsin voimme huomata nimityksen tulleen musiikin tyylistä. Samalla voimme tarkastella ihan mitä vain musiikki tyylin syntyä niin aina on kyse siitä, että miltä tietyllä tavalla soitettu musiikki on kuulostanut. Lyrikaalinen puoli on ihan toissijainen asia. Joku on vain joskus 90-luvun alkupuolella päättänyt, että tältä kuulostaa death-metal ja siitä on tullut yleisnimitys tietynkuuloiselle musiikille. Sanoitukset voivat kertoa kuolemasta tai elämästä, mutta jos musiikki kuullostaa humpalle tai metallille, niin yhtyeen musiikki tyyli määrittyy sen mukaan. 

Tämän pienen alustuksen jälkeen voin aloittaa arvioni. Kyseessä on siis Yhdysvalloista Oklahoman kaupungista kotoisin oleva death-metal yhtye. Itselleni tyylipuhdas death-metal ei ole kyllä ikinä kuulunut lempi musiikkityylilajeihini. Sen takia esimerkiksi tämän levyn kuuntelussa kesti jonkin aikaa ennen, kuin se aukesi musiikillisesti. Kerran kuuntelemalla tämä kuulostaa kyllä yhdeltä sekameteliltä alusta loppuun ja tuntuu siltä, että minkäänlaista vaihtelua ei ole kuultavissa. Toisella ja kolmannella kerralla levy alkoi hieman jo aukeamaan enemmän, vaikka biisien erottaminen toisistaan tuotti vielä vaikeuksia. Yhtyeen vokalisointi taas on sieltä brutaalimmasta päästä eli, jos ajattelit saada pelkästään kuuntelemalla sanoituksista selvää niin se ei ole kyllä mikään helppo tehtävä suorittaa. Bändin soitto on puolestaan hyvinkin teknistä ja paikoitellen ihan mukavaa kuunneltavaa. Rumpali polkee tuplabasareita minkä ehtii tässä puolen tunnin mittaisessa eepoksessa eikä meininki tunnu rauhoittuvan oikein missään vaiheessa. Ainoa rauhoittumisen vaihe tapahtuu kolmanneksi viimeisessä biisissä Ignominy, mutta sen jälkeen tykitys jälleen jatkuu. Huomattavaa dynamiikan vaihtelua ei levyllä ole havaittavissa ja jossain kohtaa muutenkin kappaleet tuntuvat puuroutuvan loppua kohden. Tämä levy on alusta loppuun kiukkuinen kokonaisuus, joka sopii omasta mielestäni lenkkipolulle lisäämään vauhtia tai kuntosalille lisäämään adrenaliiniä. Toisaalta tämä levy voi antaa myös uuden vaihtoehdon purkaa pahaolo turvallisesti. Lisäksi olisin itse toivonut hieman erilaisempaa tuotannollista toteutusta mm. vokalisoinnin kanssa. Tämän takia arvosana tälle levylle jää hieman alhaiseksi, vaikka kyllä potentiaalia bändistä löytyy toimivaksi death metal koneistoksi. Jos itsellesi kristillinen death-metal on se juttu niin tämä levy on varmasti sinua varten. 

Arvosana 2/5

Eeppistä ja Teknistä Melodista Metallia Satakunnasta

Terve taas täältä Musiikki Nurkkauksesta! Nyt olisi luvassa lupaamani toinen arvio tältä viikolta. Kyseessä on kolmen biisin EP Returned –nimiseltä metalliyhtyeeltä Porista. Tämä Satakuntalainen hevi-kvartetti on perustettu vuonna 2015 ja hyvin lyhyessä ajassa saivat aikaiseksi tämän Gateways nimeä kantavan tuotoksen, jonka julkaisuajankohta koitti 2016 vuoden alusta.  Bändin musiikkia voisin kuvailla aika pitkälti eeppiseksi melodiseksi death metalliksi, johon on ammennettu joukkoon power sekä sinfonisen metallin mausteita. 

Lyhyesti sanottuna tämä kolmen biisin eepos on kyllä todella huolella ja tarkkaan mietitty kokonaisuus, että ei tähän kyllä yhtään enempää biisiä olisi mahtunutkaan. Bändille on selkeästi kehittynyt oma persoonallinen soundi näinkin lyhyessä ajassa, mikä kyllä kuulu jokaisesta biisistä. Suurimmaksi osaksi bändin biisien eeppisyys kumpuaa elokuvamaisista koskettimien leadeistä ja mattostemmoista. Levy alkaa Gateways -nimikkobiisillä, josta vahvasti tulee mieleen bändi nimeltä Wintersun. Kakkosbiisi Eislebenin barokkimaiset kosketinkuviot tuovat taas jotain uutta biisien sisältöön. Viimeinen biisi Faded jatkaa suurimmaksi osasi samaa rataa, kuin kaksi aikaisempaakin rallia. 

Biisien samankaltaisuus ei tässä tapauksessa haittaa juurikaan vaan se antaa kuulijalle aikaa totutella biiseihin ja märehtiä niitä oikein olan takaa. Pitkäsoitossa tietynlainen hajonta musiikillisesti on viisasta, mutta näin lyhyessä julkaisussa sillä ei ole merkitystä. Gateways on hieno kokonaisuus sekä näyte bändin musiikillisesta suuntauksesta ja osaamisesta. 

Erityismaininnat haluan antaa rumpuja paukuttavalle Antti Vaahtorannalle erityisen tiukasta sekä monipuolisesta soitosta kaikissa kolmessa biisissä. Sekä toinen erityismaininta Joona Kaattarille persoonallisesta, sielukkaasta ja voimakkaasta laulusuorituksesta. Rääkyminenkin kuulosti ihan oikeasti siltä, miltä sen pitääkin kuulosta heavy-musiikissa, että extra-pojot vielä siitäkin. Lopuksi haluan sanoa  Returnedin olevan hieno uusi tuttavuus Suomen gospelmusiikin kentällä. Erityisesti jos tykkäät bändeistä: Children of Bodom, Wintersun, Immortal Souls, Whorion, Fleshgod Apocalypse, niin pystyn suosittelemaan tätäkin yhtyettä.

Arvosana 5/5

Flyleaf-yhtyeen alkuperäisen laulajan voimakas debyytti

Moi vaan kaikille lukijoille jälleen täältä Musiikkinurkkauksesta ja tervetuloa tutustumaan uusiin gospel-artistien julkaisuihin. Viime viikolla en taaskaan ehtinyt julkaista arviota hektisen aikataulun vuoksi, mutta tulen taas julkaisemaan tälläkin viikolla yhteensä kaksi arviota. Tänään yhden ja perjantaina toisen. Tämän viikon levynä olisi tarjolla rouheaa rokkia naislauluäänen kera eli Flyleaf -yhtyeen ex-laulajan Lacey Sturm:n  soolodebyytti Life Screams. Kyseinen levy on suhteellisen tuore julkaisu, sillä se ilmestyi tämän vuoden puolella helmikuussa. 

Itselle Lacey Sturm on ollut yksi lempi rock-äänistä naisten sarjassa eli tämän levyn kuuntelua odotin todella korkein odotuksin. Lacey aloitti soolotuotantonsa työstämisen pikku hiljaa Flyleaf-yhtyeestä lähtemisensä jälkeen vuonna 2012. Laceyn lähtö oli itselleni kova kolaus, mutta jäin kumminkin mielenkiinnolla odottelemaan, mitä tulisi tulevaisuudessa tapahtumaan. Vuodenvaihteessa kuullessani, että Lacey olisi tämän vuoden alussa julkaisemassa ensimmäistä soolodebyyttiään minä en epäröinyt hetkeäkään ottaa tätä kyseistä levyä arvosteltavaksi. 

Life Screams on todellakin hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus ottaen huomioon, että kyseessä on naisartistin levy. Tämä yleensä herättää ajatukset kevyestä popahtavasta sekä pirteästä tulkinnasta. Levyltä on kyllä kuultavissa popahtavia ja pirteitä elementtejä, mutta muutoin kyseessä on erittäin rouheaa rock-eepos, joka ei kyllä jätä kylmäksi. Levyn biisit: Impossible, The Soldier, Im not Laughing, Rot, You're Not Alone, Feels Like Forever edustavat levyn menevämpää ja rock-henkisempää tulkintaa. Loput biisit: Life Screams, Faith, Run to You ja Roxanne edustavat tunnelmallisempaa puolta tältä levyltä. Levyn keskellä on myös Interlude nimeltään ''Vanity'', joka on hyvin tunteita herättävä vuoropuhelu Laceyn ja jonkun toisen henkilön kanssa. Vanity johdattelee hyvin kauniisti kuulijan levyn seuraavaan biisiin nimeltä Rot, joka räjähtää hiljalleen käyntiin tarttuvalla groovella. 

Tämä levy oli kyllä kaikkea, mitä halusinkin kuulla Laceyn kaltaiselta rock-artistilta, ja jos sinulle itselle erityisesti Flyleaf -yhtyeen kolme ensimmäistä levyä upposi, niin tämä sinun kannattaa kuunnella. Lacey ei tingi omasta persoonallisesta tulkinnasta tässäkään levyssä.

Arvosana 5/5