perjantai 11. maaliskuuta 2016

Eeppistä ja Teknistä Melodista Metallia Satakunnasta

Terve taas täältä Musiikki Nurkkauksesta! Nyt olisi luvassa lupaamani toinen arvio tältä viikolta. Kyseessä on kolmen biisin EP Returned –nimiseltä metalliyhtyeeltä Porista. Tämä Satakuntalainen hevi-kvartetti on perustettu vuonna 2015 ja hyvin lyhyessä ajassa saivat aikaiseksi tämän Gateways nimeä kantavan tuotoksen, jonka julkaisuajankohta koitti 2016 vuoden alusta.  Bändin musiikkia voisin kuvailla aika pitkälti eeppiseksi melodiseksi death metalliksi, johon on ammennettu joukkoon power sekä sinfonisen metallin mausteita. 
Lyhyesti sanottuna tämä kolmen biisin eepos on kyllä todella huolella ja tarkkaan mietitty kokonaisuus, että ei tähän kyllä yhtään enempää biisiä olisi mahtunutkaan. Bändille on selkeästi kehittynyt oma persoonallinen soundi näinkin lyhyessä ajassa, mikä kyllä kuulu jokaisesta biisistä. Suurimmaksi osaksi bändin biisien eeppisyys kumpuaa elokuvamaisista koskettimien leadeistä ja mattostemmoista. Levy alkaa Gateways -nimikkobiisillä, josta vahvasti tulee mieleen bändi nimeltä Wintersun. Kakkosbiisi Eislebenin barokkimaiset kosketinkuviot tuovat taas jotain uutta biisien sisältöön. Viimeinen biisi Faded jatkaa suurimmaksi osasi samaa rataa, kuin kaksi aikaisempaakin rallia. 
Biisien samankaltaisuus ei tässä tapauksessa haittaa juurikaan vaan se antaa kuulijalle aikaa totutella biiseihin ja märehtiä niitä oikein olan takaa. Pitkäsoitossa tietynlainen hajonta musiikillisesti on viisasta, mutta näin lyhyessä julkaisussa sillä ei ole merkitystä. Gateways on hieno kokonaisuus sekä näyte bändin musiikillisesta suuntauksesta ja osaamisesta. 
Erityismaininnat haluan antaa rumpuja paukuttavalle Antti Vaahtorannalle erityisen tiukasta sekä monipuolisesta soitosta kaikissa kolmessa biisissä. Sekä toinen erityismaininta Joona Kaattarille persoonallisesta, sielukkaasta ja voimakkaasta laulusuorituksesta. Rääkyminenkin kuulosti ihan oikeasti siltä, miltä sen pitääkin kuulosta heavy-musiikissa, että extra-pojot vielä siitäkin. Lopuksi haluan sanoa  Returnedin olevan hieno uusi tuttavuus Suomen gospelmusiikin kentällä. Erityisesti jos tykkäät bändeistä: Children of BodomWintersunImmortal Souls, Whorion, Fleshgod Apocalypse, niin pystyn suosittelemaan tätäkin yhtyettä.

Arvosana 5/5




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti