torstai 24. maaliskuuta 2016

Kantria ja folkia naislaululla on tämän pääsiäisen soundtrack

Hei vaan ja hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille! Tällä kertaa on Musiikkinurkkauksessa tarkasteltavana hyvinkin kevyttä ja varmasti pääsiäisen viettoon sopivaa musiikkia. Vaihtelun vuoksi päätin ottaa arvioon Jennifer Knapp nimisen nais-artistin tuoreimman levyn, joka julkaistiin vuonna 2014. Levy kantaa nimeä Set me free ja musiikillisesti jatkaa samankaltaisella tyylillä, kuin edeltäjänsäkin. Itselle Jennifer Knapp tuli tutuksi jo vuosia sitten, kun hänen biisinsä Breath on me oli vuoden 2001 WOW kokoelma levyllä. Tuo kyseinen vuonna 2001 julkaistu The Way I Am levy sisälsi paljon enemmän rockahtavia biisejä rauhallisten sekä tunnelmallisten biisien lisäksi. Pohtiessani nyt yli kymmenen vuotta tuon levyn julkaisemisen jälkeen uusia arvioitavia kevyen musiikin artisteja minulle tuli samantien Jennifer Knapp mieleen ja lähdin ottamaan selvää tekeekö hän edelleen musiikkia. En ollut 2001 vuoden jälkeen kuullut mitään hänestä, mutta Spotifysta tosiaankin löytyi uutta musiikkia tältä artistilta ja päätin tuoda tämän aivan mahtavan artistin myös teidänkin tietoisuuteen. 
Kuten jo alussa totesin tämä uusin levy Set me free jatkaa samanlaista tyyliä, mitä edeltävätkin julkaisut, mutta ei sisällä kahden ensimmäisen tavoin rockahtavia biisejä. Set me free on enenmmän kantri  ja bluegrass/folk  henkisempi kokonaisuus. Tämä levy on todellakin ns. kypsempi teos edelleen The Way I Am levyyn verrattuna.  Levy alkaa Remedy nimisellä kappaleella, joka on ehkä yksi menevimmistä biiseistä koko levyllä. Kyseessä on siis todellakin hyvin kevyt ja tasainen levy, sillä Remedyn jälkeen nousua temmossa ei ole kuultavissa. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, sillä uskon tälle levylle löytyvän oma paikkansa musiikin kuuntelu hetkissäni. Vähän enemmän raskaamman musiikin ystävänä toisinaan nautin myös tämänkaltaisista levyistä, missä ei välttämättä hirveästi musiikillisesti tapahdu mitään. Tarkoitus on antaa aikaa ja nojata rauhallisesti sohvalla kynttilän valossa. Jokaiselle musiikkityylille löytyy oma aikansa niin raskaalle, kuin rauhallisellekin. 
Set me free levyn luomumaiseen tuotanto puoleenkin olen hyvin tyytyväinen. Laittaessa silmät kiinni tulee välillä sellainen olo, kuin Jennifer & kumppanit olisivat esiintymässä olohuoneessasi. Toisaalta tämä levy sopii myös rauhallisille kävely lenkeille, kuin automatkojen päätös musiikiksi. Tämä levy on varma valinta, jos kevyt folk/bluegrass kantri musiikki on sinun sydämmelläsi. Omat lemppari kappaleet olivat: Remedy, Set Me Free, Neosho ja Mercy's Tree.

Arvosana 3/5


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti